Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Nyt se on varmaa – tässä on länsimetron jatkeen avauspäivämäärä

Länsimetron jatkeen liikennöinti Matinkylän ja Kivenlahden välillä alkaa lauantaina 3. joulukuuta 2022.

Metrohankkeen keskeiset toimijat – Espoon kaupunki, Länsimetro Oy, HSL sekä Kaupunkiliikenne Oy – kertoivat avauspäivästä yhteisessä tiedotustilaisuudessa torstaina.

Avauspäivän varmistuminen on odotettu uutinen espoolaisille. Uuden seitsemän kilometriä pitkän rataosuuden ansiosta Espoon länsilaidalta pääsee nyt entistä sujuvammin Helsinkiin ilman liikennevälineen vaihtamista. Uusia asemia metroon tulee viisi: Finnoo, Kaitaa, Soukka, Espoonlahti ja Kivenlahti.

Metrorataa Helsingissä ja Espoossa on nyt yhteensä 43 kilometriä ja asemia yhteensä 30.

Länsimetron jatko-osuuden rakentaminen on sujunut huomattavasti sujuvammin kuin metron alkuosuuden urakointi Ruoholahden ja Matinkylän välillä. Myös päivitetyt ja Espoon kaupungin valtuustoon hyväksymät budjettiarviot ovat pitäneet.

– Aikataulussa ja kustannuksissa on pysytty, sanoi Espoon kaupunkiympäristön toimialajohtaja ja Länsimetro Oy:n hallituksen puheenjohtaja Olli Isotalo torstaina.

Alkuperäisessäkustannusarviossa ei tosin nytkään pysytty. Länsiväylä kertoi joulukuussa 2017, että metrojatkeen valmistumista pitää siirtää ja hankkeen budjetti nousee yli 1,1 miljardiin euroon. Alkuperäinen arvio jatkeen hinnaksi oli 800 miljoonaa.

Tarkennettu kakkosvaiheen kustannusarvio oli Länsimetro Oy:n mukaan lopulta 1,159 miljardia euroa.

Metronjatkeen rakennustyöt alkoivat virallisesti joulukuussa 2014 juhlallisella "avauspamauksella". Jatko-osan uudet asemat ja ratalinja valmistuivat viime keväänä. Viimeistelytyöt saatiin valmiiksi syyskuussa.

Kokonaisuuteen kuuluvan Sammalvuoren metrovarikon rakennusurakka päättyi jo 2020.

– Metro on nyt valmis. Vuosikymmenien työ saa päätöksensä, vaikka metron kehittämistyö toki jatkuu. Metro on joukkoliikennevälineistämme pidetyin: 93 prosenttia asiakkaistamme antaa sille hyvän tai erinomaisen arvosanan, kuvaili HSL:n toimitusjohtaja Mika Nykänen tiedotteessa.

Uuden osuuden avautuessa bussien liityntäliikenteeseen ei tule muutoksia, vaan metroa liikennöidään muutama kuukausi nykyisen liikenteen lisänä.

Uuteen osuuteen sovitettu bussilinjasto otetaan käyttöön alkuvuodesta 2023. Lopullisesta päivämäärästä tiedotetaan myöhemmin.

HSL lupaa, että metron uudet aikataulut samoin kuin uusien bussilinjojen reitit ja aikataulut tulevat HSL:n Reittioppaaseen hyvissä ajoin ennen kuin muutokset tulevat voimaan.

Metroa liikennöi Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy, joka vastaa myös kiinteistönhuollosta ja järjestelmien valvonnasta koko metrolinjan osuudella.

– Olemme valmistautuneet liikennöinnin käynnistymiseen lukuisten valmistelevien töiden kautta; kuljettajakoulutusten ja koeajojen lisäksi esimerkiksi varmistamalla rataosuuden liikennöitävyyden ja että kaikki tekniset valvomojärjestelmät toimivat liikenteen alkaessa moitteettomasti, kuvailee Kaupunkiliikenne Oy:n toimitusjohtajan sijainen, yksikön johtaja Antti Nousiainen tiedotteessa.

Rakennustyö ollut valtava urakka, joka koostui lukuisista pienemmistä urakoista. Vuosien aikana eri urakoissa perehdytetty yhteensä noin 30 000 henkilöä. Henkilötyövuosia on tullut noin 2 100.

Suurimmillaan työmaavahvuus oli marraskuussa 2019, jolloin työmailla työskenteli 1 174 ihmistä. Yrityksiä eri urakoissa oli 905.

Rakentamisen päätyttyä Länsimetro Oy on Ruoholahdesta länteen kulkevan radan, asemien ja metrojärjestelmän omistaja, ylläpitäjä ja kehittäjä.

– Länsimetron asemat ovat arkkitehtuuriltaan vetovoimaisia, suomalaista arkkitehtuuriosaamista parhaimmillaan, ja ainutlaatuiset asemat toimivat alueiden käyntikortteina, sanoo Länsimetro Oy:n toimitusjohtaja Ville Saksi tiedotteessa.

Aivan valmis urakka ei vielä ole, sillä Länsimetro Oy rakennuttaa Kivenlahteen isoa liityntäpysäköintilaitosta, joka valmistuu 2023 alkupuolella.

Myös kaupunkirakentaminen asemien ympäristössä jatkuu.

–Jo olemassa olevat alueet Kaitaa, Soukka, Espoonlahti ja Kivenlahti tiivistyvät asemien ympäristössä, ja niiden palvelut paranevat. Finnooseen syntyy kokonaan uusi asuinalue, Olli Isotalo kuvailee.

– Metro tukee Espoon verkostomaista viiden kaupunkikeskuksen rakennetta ja kestävää kaupunkikehitystä. Siinä raiteiden äärelle ja päälle rakentuvat tiiviit keskukset, ja niiden ympärille pientalovaltaiset alueet, kuvailee Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä.