Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Jos ensi talvena joudutaan säästämään sähköä, Vantaalla sähköt katkaistaan 10 000 asiakkaalta kerrallaan

Katkot toteutettaisiin satunnaisesti eri puolilla kaupunkia.

Jos ensi talvena tulee pulaa sähköstä ja sähköjakelua joudutaan Suomessa säännöstelemään, Vantaalla sen tekee Vantaan Energia Sähköverkot Oy. Yhtiö siirtää sähköä käytännössä kaikkiin vantaalaisiin kiinteistöihin.

– Meillä on noin 137 000 asiakasta, kertoo käyttöpäällikkö Mikko Piironen.

Mahdollinen sähköpula on saanut Vantaan Energian puhelimet soimaan. Ihmisiä huolettaa ja mietityttää. Piironen muistuttaa, ettei sähkökatkoihin välttämättä tarvitse turvautua, ja jos tarvitsee, siitä kerrotaan etukäteen. Pula voisi tulla, jos on oikein kova pakkanen eikä tuule eli voida hyödyntää tuulienergiaa.

Paikallisille jakelijoille sähköä toimittava kantaverkkoyhtiö Fingrid seuraa sähköntuotantoa ja -kulutusta tunti tunnilta. Jo edellisenä päivänä se arvioi, tuleeko seuraavana päivänä pulaa sähköstä. Jos niin käy, sähköverkkoyhtiöt saavat siitä tiedon ryhtyäkseen töihin kahden tunnin katkojen tekemiseen. Sähköpulasta tiedotetaan ihmisille valtakunnallisesti.

– Meidän vastuullamme on tiedottaa mahdollisimmin ajoissa, keitä yksittäisiä vantaalaisia se koskee, Piironen sanoo.

Tieto välitetään tekstiviesteillä samalla tavalla kuin häiriötiedotteetkin. Piironen kehottaakin kaikkia vantaalaisia tarkistamaan, että Vantaan Energialla on tiedoissaan oikea puhelinnumero. Tiedon voi tarkistaa Vantaan Energia Sähköverkkojen online-palvelusta.

– Sähkökatkot toteutettaisiin satunnaisesti eri puolilla kaupunkia, Piironen tietää.

Jos sähköä riittää, lämmöstä ei Vantaalla tule pulaa.

Vuorotellen sähköttä olisi noin 10 000 asiakasta. Siellä, missä sähköverkko on tiheämpi, kuten vaikkapa Ilolassa noin puolet asiakkaista olisi ilman sähköä ja harvaan asuttu Seutula kokonaan.

Lue myös: Näin kiertävät sähkökatkot aloitettaisiin Suomessa – Neuvo: Hanki ainakin yksi välttämätön esine kotiisi heti

Sähkökatkot eivät kuitenkaan koske ihmisten hengen kannalta elintärkeitä kohteita.

– Sellaisia, joissa ei saa missään tilanteessa katkaista sähköä, kuten Peijaksen sairaalaa, Piironen mainitsee.

Myös yhteiskunnan toiminnan kannalta tärkeitä palveluita, kuten sähkön- ja lämmöntuotantolaitosten, vesi- ja viemäriverkon sekä mobiili- ja tietoliikenneverkon sähkönsaanti pitää taata. Lisäksi muun muassa terveysasemat, koulut ja vanhusten palvelutalot kuuluvat kohteisiin, jotka yritetään jättää katkojen ulkopuolelle.

Lue myös: Säästötalkoot käyntiin Vantaalla – Tiedätkö, mihin aikaan päivästä erityisesti kannattaa pihistellä sähkössä

Jos sähkökatkoihin joudutaan turvautumaan, sähköverkkoyhtiöitä vaaditaan leikkaamaan tehostaan arviolta noin 10 prosenttia. Se on Vantaalla hieman hankalaa, koska yhteiskunnan kannalta tärkeitä sähkönkäyttäjiä on paljon, Piironen selittää.

– Ongelma on, että sähkökatkoja joudutaan tekemään noin 500–1 000 asiakkaan ryhmissä.

Siten yhteiskunnan kannalta tärkeän sähkönkäyttäjän lähellä asuvat hyötyvät, eikä heiltä katkaista sähköjä.

Vaikka sähkönsiirtoa Vantaan lämpövoimaloihin ei katkaista, kiinteistöihin ei kaukolämpöä tule.

– Voimalaitoksista kyllä saadaan kuuma vesi virtaamaan taloihin, mutta niiden pumput eivät pyöri ilman sähköä ja siirrä sitä pattereihin, selvittää Vantaan Energian Kaupunkienergia-liiketoiminnan johtaja Kalle Patomeri.

Jos sähköä riittää, lämmöstä ei Vantaalla tule pulaa, Patomeri vakuuttaa.

– Olemme varastoineet polttoainetta talven varalle.

Lue vielä: Miten kannattaa toimia, jos sähkökatko yllättää? Tässä asiantuntijan 8 vinkkiä – "Sääennusteiden seuraamisesta tulee kansanhuvia"

Suomen sähkönkulutus on kohta yli 15 000 megawattia – Sähköpulaan voidaan pian ajautua näistä neljästä syystä