Uusi selkokielellä kirjoitettu kuukausilehti kertoo paikallisista asioista vantaalaisille.
Vantaan Sanomat alkaa kustantaa uutta lehteä, jonka paikalliset uutiset on kirjoitettu selkokielellä. Uuden Selkovantaalainen-lehden ensimmäinen numero ilmestyy lauantaina 22. lokakuuta. Lehti jaetaan ilmaiseksi koteihin Vantaalla.
Kyseessä on selkokielellä tehty kuukausilehti, jossa kerrotaan paikallisista asioista, ihmisistä ja tapahtumista.
– Meiltä kysytään usein, miksi emme julkaise uutisia muilla kuin suomen kielellä. Uutisten käännättäminen monelle eri kielelle ei kuitenkaan ole meille mahdollista. Selkosuomella tehty lehti vastaa tähän tarpeeseen, kertoo Vantaan Sanomien ja uuden Selkovantaalainen-lehden päätoimittaja Mia Lindström.

Vantaalla noin 23 prosenttia asukkaista on vieraskielisiä. Selkokieltä, joka on tavallista yleiskieltä selkeämpää, ymmärtää helpommin moni sellainenkin vantaalainen, jonka äidinkieli ei ole suomi tai ruotsi.
Myös monet muut hyötyvät selkokielestä. Esimerkiksi muistisairaiden ihmisten on helpompi lukea selkokieltä. Selkokieli voi helpottaa myös ihmistä, jolla on keskittymisvaikeuksia.
Selkokielistä viestintää tarvitsee tulevaisuudessa yhä useampi yritys, kun henkilöstö kansainvälistyy.
– On tärkeää, että mahdollisimman moni pääsee luotettavan ja laadukkaan journalismin äärelle. Jokaisella vantaalaisella on oikeus tietää, mitä kaupungissa tapahtuu, Lindström sanoo.
Selkovantaalaisen juttuja tekee toimitus, jonka tekijät kirjoittavat jutut selkosuomella.
– Olemme Omnipressissä perehtyneet selkokielen lainalaisuuksiin. Kaupunkien lisäksi selkokielistä viestintää tarvitsee tulevaisuudessa yhä useampi yritys, kun henkilöstö kansainvälistyy. Kaikille toinen kieli oman äidinkielen rinnalla ei ole englanti, vaan heikko suomi, sanoo Selkovantaalaisen sisällöntuotannosta vastaava sisältöstrategi Tiina Parikka.
Selkokielellä toimitettu sisältö on sisällöllisesti pelkistettyä kieltä, jossa kaikki vaikeasti ymmärrettävät käsitteet pyritään selittämään ja turhat kuvailut jättämään pois.
Selkojulkaisussa otetaan myös huomioon erilaiset hahmotusongelmat. Se on myös ulkoasultaan selkeä ja noudattaa saavutettavuuskriteereitä. Selkovantaalaisen ulkoasun on suunnitellut Omnipressin johtava AD Hanna-Mari Jaakkola.
Suomessa julkaistaan kahdeksan kertaa vuodessa ilmestyvää Selkosanomat-uutislehteä ja sen ruotsinkielistä versiota Lätta Bladetia. Molemmilla medioilla on jatkuvasti päivittyvä verkkolehti. Lisäksi Yle toimittaa arkipäivisin uutiset selkosuomeksi radiossa ja televisiossa.
Selkovantaalainen on ensimmäinen paikallisia uutisia selkokielellä julkaiseva media.
– Olemme ylpeitä siitä, että saamme olla mukana toteuttamassa tätä pilottia ja uskon, että vastaavia julkaisuja tuotetaan jatkossa ainakin suurimmissa kaupungeissa, joissa maahanmuuttajien osuus on jo merkittävä ja kasvaa koko ajan, Parikka sanoo.
Ammatti- ja asiakasjulkaisuja tuottava Omnipress ja Vantaan Sanomat kuuluvat molemmat Keskisuomalainen-konserniin.
Uusi lehti ilmestyy loppuvuoden aikana kerran kuukaudessa. Selkovantaalainen jaetaan jokaiseen kotitalouteen maksutta. Lisäksi lehden voi hakea luettavakseen muun muassa Vantaan kirjastoista, asukastiloista ja Vantaa-infoista.