Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ekologisesta lohikäärmeestä tulee Heurekan tiedepuiston uusi elämyskohde

Fantasia puri palkintolautakuntaan, joka ratkaisi, millainen ehdotus otetaan pohjaksi Heurekan tiedepuiston uuden puurakenteisen kohteen suunnitteluun. Vuoden 2021 syksyllä alkunsa saaneen ideakilpailun voitti Tiamat-niminen ehdotus, jossa rakenteen muoto perustuu lohikäärmemäiseen taruhahmoon.

Tampereen yliopiston arkkitehtuurin yksikköä edustavan Meri Korpelan voittoisa työ saa palkintolautakunnalta kiitosta leikkisyydestä ja satumaisuudesta sekä kierrätysmateriaalin käytöstä. Rakennelma on verhottu purkukohteista saaduilla puulautaosilla.

– Puuosien kiertotalousteema on omintakeinen ja kannatettava sekä arkkitehtonisesti, taiteellisesti ja elämyksellisesti onnistunut kokonaisratkaisu, raati toteaa kilpailutiedotteessa ja jatkaa:

– Ehdotuksen fantasiamainen teema ja teosmaisuus on perusidealtaan niin vahva, että sitä voidaan jatkojalostaa monella eri tapaa.

Kilpailuehdotuksen luonnospiirroksen yhteydessä tekijä nostaa hauskasti esiin tieteen ja tarun välisen jännitteen.

–  Heureka pitää sisällään tieteen loogisia johtopäätöksiä, mutta sen pihalla möyrii villi ja logiikkaa vastustava taruhahmo.

Tiamat on mesopotamialaiseen kulttuuriin liittynyt mytologinen, lohikäärmeen piirteitä omaava olento, joka vanhan taruston mukaan leikataan lopulta palasiksi. Niistä tarun sankari luo maan ja taivaan, näkyvän maailman.

– Sankari kohtaa kaaoksen käärmeen muodossa ja luo siitä tietoisen ajattelun kautta järjestyksen. Tässä teoksessa kaaos on kelpaamaton jäte, josta luodaan uutta järjestystä, luonnoksessa todetaan.

Käärmeen yhteys tiedekeskukseen nähdään myös niin, että hahmo edustaa kaikkea sitä mikä on vielä tutkimatta, tuntematonta ja arvaamatonta. ja että tutkimisen voi nähdä seikkailuna sekä avoimuutena löytää jotain uutta.

Arkkitehtiopiskelijoille järjestetyn ideakilpailun tarkoitus oli löytää Heurekan Galilei-tiedepuistoon innovatiivisia ja tiedekeskuksen sisältöön sopivia puurakenteisia ehdotuksia, jotka lisäävät ulkonäyttelyalueen huomioarvoa, käyttöastetta, viihtyvyyttä tai muutoin kehittävät alueen vuorovaikutteista elämystarjontaa.

Tiedekeskus toteutti kilpailun yhteistyössä Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitoksen, Tampereen yliopiston arkkitehtuurin yksikön ja Oulun yliopiston arkkitehtuurin yksikön sekä Puutuoteteollisuus ry:n, Suomen Metsäsäätiön ja ympäristöministeriön puurakentamisen toimenpideohjelman kanssa. Kilpailuun saivat osallistua kaikki kirjoilla olevat maisterivaiheen arkkitehtiopiskelijat ja vuoden 2021 syyslukukauden aikana valmistuvat arkkitehdit.

Kilpailun ensimmäiseen vaiheeseen saapui 36 ehdotusta, joista kilpailun toiseen vaiheeseen valittiin 10 työtä. Kilpailun toiselle sijalle pääsi Tanja Rastas Oulun yliopistosta ja kolmanneksi tulivat yhteistyöllään Oona Ryhänen ja Olli Järveläinen Tampereen yliopistosta. Kaikki 10 parasta palkittiin rahapalkinnoin.

Kilpailuehdotuksen jatkosuunnittelulle ja suunnitelman toteuttamiselle muodostetaan oma projekti rahoituksineen.

Lue myös:

Nyt vuotaa veri ja pahan silmän kirouskin uhkaa – Heurekan Halloween-iltaa vietetään aikuisten kesken

Heurekan uutuusnäyttely hehkuttaa puun supervoimaa, esillä salaman iskemä koivu – "Historian kaunein näyttely"