Lokakuun loppuun mennessä peräti runsaat 1 500 taksitoimijaa on menettänyt Suomessa liikennelupansa, koska he eivät suorittaneet yrittäjäkoetta. Asiasta kertoo Liikenne- ja viestintävirasto Traficom tiedotteessaan.
Traficomin rekisterivalvonta on kuluvana vuonna kohdistunut taksiliikenneluvan haltijoiden osalta ammatillisen pätevyyden vaatimuksiin. Luvanhaltijoiden tuli täyttää pätevyysvaatimus viimeistään huhtikuussa 2022.
– Luvanhaltijoilla oli vuosi aikaa hankkia vaadittu pätevyys. Vaatimuksesta muistuteltiin yrittäjiä pitkin vuotta ja kiihtyvällä tahdilla vielä kevään aikana, mutta silti valvonnan alkaessa toukokuussa yrittäjäkoe oli suorittamatta vielä noin 2 000 taksiliikenneluvan haltijalta tai liikenteestä vastaavalta henkilöltä, kertoo Traficomin ammattiliikennepalvelun päällikkö Sari Veija tiedotteessa.
Traficom vastaa taksinkuljettajan kokeen järjestämisestä. Kokeen pitää Traficomin palveluntuottaja Ajovarma.
Kesästä 2021 alkaen kokeessa vilpillisesti toimivia osallistujia on voinut asettaa kuuden kuukauden mittaiseen osallistumiskieltoon.
Osallistumiskielto on määrätty tähän saakka 46:lle kokeeseen osallistuneelle.
– Yleisin syy kiellolle on ollut puhelimen käyttö kokeessa. Puhelimella on pidetty puhe- tai videoyhteyttä apuna kokeen suorittamiseen. Syynä tähän on ollut kokeeseen osallistuneen puutteellinen osaaminen taksinkuljettajan ammatinharjoittamiseen liittyvistä aiheita sekä kielitaito, kertoo Traficomin asiantuntija Pasi Parviainen tiedotteessa.