Vielä 1950-luvulla Helsingin maalaiskunnassa jätteet oli käsitelty pääasiassa kiinteistöjen omilla tonteilla. Kunnan kasvun ja uusien asuinalueiden rakentamisen myötä tarve laajemmalle kunnalliselle jätehuollolle alkoi kuitenkin olla suuri.
Seutulan kaatopaikka perustettiin vuonna 1963 kunnan pohjoisrajalle, lentokentän luoteispuolelle. Myös Hämeenkylässä toimi pieni kaatopaikka vuoteen 1968 asti ja Sotunkiin avattiin parin hehtaarin laajuinen kaatopaikka vuonna 1969.
Seutulan seitsemän hehtaarin suuruinen kaatopaikka oli kunnan suurin. 1960-luvun lopulla sinne rakennettiin myös kahden tonnin tuntiteholla toiminut jätteenpolttolaitos.
Kunnan jätehuolto kuljetti kaatopaikoille jätesäkkijärjestelmässä mukana olleiden pienkiinteistöjen jätteitä sekä siirtolavajärjestelmässä mukana olleiden suurempien kiinteistöjen kuten koulujen jätteitä. Lähiöissä jätehuollosta vastasivat pääasiassa huoltoyhtiöt ja yksityiset kuljetusliikkeet.
Vantaan kaupunginmuseon kokoelmissa on joitakin valokuvia kunnan jätehuollosta 1970-luvulta. Seutulan kaatopaikalla otetuissa kuvissa näkyy laajoja jäteröykkiöitä, joita on murskattu ja tiivistetty kaatopaikkajyrällä.
1960–1970-luvulla jätteiden lajittelua, kierrätystä tai hyötykäyttöä ei vielä juuri mietitty ja jätteet kipattiin kaatopaikalle sekaisin. Kaatopaikkojen toimintaa ei valvottu ja jätteiden tuonti oli ilmaista. 1970-luvun lopulla tuli voimaan uusi jätehuoltolaki, joka alkoi määritellä jätteenkäsittelypaikkojen hoitamista ja valvontaa sekä öljyjätteen vastaanottamista.
Pääkaupunkiseudun yhteinen YTV:n jätehuolto alkoi 1980-luvulla. Seutulan kaatopaikka suljettiin vuonna 1987 kaatopaikkatoiminnan keskityttyä Espoon Ämmässuolle. Sotungin kaatopaikka oli suljettu jo aiemmin vuonna 1982.
Vantaan Sanomien ja Vantaan kaupunginmuseon juttusarjassa nostetaan esille paikallista historiaa tutustumalla museon kokoelmiin ja kulttuuriympäristökohteisiin. Kirjoittajat ovat museon henkilökuntaa.