Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Apteekeilta aiotaan leikata 20 miljoonaa euroa – Kymmenet apteekit vaikean päätöksen edessä

Kaikkiaan parikymmentä pientä apteekkia joutuu pohtimaan, voivatko ne tulevaisuudessa toimia lainkaan vai onko edessä ovien sulkeminen. Vaikeasta tilanteesta kertoo Suomen Apteekkariliitto tiedotteessaan.

Eduskunta on aloittanut hallituksen esittämien lääkesäästöjen käsittelyn. Säästöillä rahoitetaan tiukentuvaa hoitajamitoitusta. Apteekeilta aiotaan leikata ensi vuonna noin 20 miljoonaa euroa.

Keskimääräinen kateleikkaus lääkemyynnistä on noin 27 000 euroa, mutta leikkaus vaihtelee apteekeittain 5 000 eurosta lähes 100 000 euroon.

– Hallituksen esityksen suurin ongelma on, että säästöt kohdistuvat nyt ankarimmin pieniin apteekkeihin, joiden taloudessa joustovara on muutenkin hyvin pieni, muistuttaa Apteekkariliiton toimitusjohtaja Merja Hirvonen tiedotteessa.

Hirvosen mukaan näiden apteekkien apteekkarit joutuvat nyt pohtimaan toiminnan jatkamisen edellytyksiä ja Fimea lupaviranomaisena apteekin kohtaloa apteekkarin vaihtuessa.