Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lue Vantaan Sanomien uusi kuukausiliite Selkovantaalainen täältä!

Vantaan Tyttöjen tilaan saa tulla omana itsenään – "On hyvä, että saa välillä lähteä pois kotoa ja nähdä ihmisiä"

Tytöille ja nuorille naisille suunnattu rento kohtaamispaikka Tikkurilassa täyttää pian jo kymmenen vuotta.

Tikkurilan keskellä Vantaan Tyttöjen tilan avoimessa olohuoneessa pelaillaan korttipeliä ja tehdään upeita maalauksia ohjaajien ja nuorten kesken.

Seinällä komeilevat nuorten taiteilemat turvallisemman tilan periaatteet, kuten se, että ketään ei jätetä yksin tai ketään ei kiusata.

Täällä jokainen saa olla juuri sellainen kuin haluaa.

Tyttöjen tila on 10–28-vuotiaiden tyttöjen ja nuorten naisten kohtaamispaikka, joka tarjoaa heille tukea ja tekemistä. Lummetiellä sijaitseva paikka täyttää ensi vuonna jo 10 vuotta.

Nicehearts ry:n pyörittämä Vantaan Tyttöjen tila perustettiin 2013, kun yhdistys sai ensimmäisen kunnon rahoituksen ja sen myötä aiempaa enemmän työntekijöitä toimintaa varten.

Tyttöjen tilassa työskentelevät neljän ohjaajan lisäksi seksuaaliterapeutti, seksuaalineuvoja ja johtaja. Tyttöjen tilan johtaja Sanna Heikkinen kertoo rakastavansa työtään. Hän tuli mukaan toimintaan 2013, kun hän löysi sattumalta Niceheartsin asuttuaan ulkomailla yli kymmenen vuotta.

Heikkinen oli tehnyt ulkomailla rauhankasvatustyötä, ja ajatteli, että saisi tehdä Suomessa samantyyppistä mutta silti hieman erilaista työtä.

Tyttöjen tilassa aktiivisesti käyvät nuoret Anna, 26, ja Stella, 21, ovat saaneet sieltä uusia kavereita ja päässeet uusiin paikkoihin.

– Olen tavannut uusia ihmisiä ja retkien yhteydessä olen päässyt paikkoihin, joissa ei itse tulisi käytyä. On hyvä, että saa välillä lähteä pois kotoa ja nähdä ihmisiä, sanoo Anna.

Hän on käynyt Tyttöjen tilassa siitä asti, kun muutti Tikkurilaan.

– Tyttöjen tilassa saa tukea samanikäisiltä naisilta ja tytöiltä, kertoo puolestaan Stella.

Tyttöjen tilan nuoriso-ohjaajan Tania Nathanin mielestä vertaistuki on tärkeää, ja on hienoa nähdä, että tytöt ovat saaneet toiminnan avulla sellaisia ystäviä, joita ei ehkä aiemmin ole ollut.

Nicehearts ry tekee vaikuttavaa työtä, jotta tyttöjen ja naisten asema parantuisi. Yhdistys sai alkunsa tytöille suunnatusta toiminnasta Vantaalla 21 vuotta sitten ja on sittemmin laajentunut vaikuttavaksi tyttö-, nais- ja perhetyöksi myös muualle Suomeen.

Tyttöjen tilassa on monipuolisia mahdollisuuksia kokeilla erilaista toimintaa. Esimerkiksi seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuuluvat nuoret voivat osallistua Sateenkaariryhmään tai yli 18-vuotiaat hyvinvointiryhmään verkossa.

Tyttöjen tilassa saa myös ilmaiseksi seksuaalineuvontaa ja siellä voi varata ajan seksuaaliterapeutin vastaanotolle. Tätä ei ihan joka paikasta saa.

– Moniin nuorten palveluihin on tosi pitkät jonot. Jos nuorella on akuutti asia, josta pitäisi päästä juttelemaan, täytyy odottaa monta kuukauttakin. Meillä ei tällaista ongelmaa ole, toteaa Heikkinen.

Koronan takia kävijäluvut Tyttöjen tilassa laskivat, mutta tänä vuonna määrä on taas kasvanut kohti normaalia.

– On ollut jännä huomata se, että varsinkin TikTok-sovellukseen julkaisemillamme seksuaalikasvatusvideoilla on ollut todella suuria määriä katselukertoja, sanoo Heikkinen.

Tyttöjen tila aikoo juhlistaa taivaltaan nuorten ja ehkäpä entisten työntekijöidenkin kanssa. Nathan ehdottaa, että juhlissa mietittäisiin yhdessä, mitä asioita on jo saavutettu ja mitä unelmoidaan tulevaisuudelta.

Kirjoittaja on Sotungin koulun opiskelija. Hän teki tet-harjoittelunsa Vantaan Sanomissa.