Johtuivatko sikainfluenssarokotuksen saaneiden narkolepsiat rokotteesta? Vaikka rokotukset annettiin jo 2009–2010, syy-yhteyttä asiaa puiva oikeudenkäynti on saatu päätökseen vasta tällä viikolla.
Ratkaisua saadaan kuitenkin vielä odottaa, sillä nyt oikeus pohtii näyttöä.
Oikeudenkäynnin päättymisestä tiedottaa sairastuneita edustava Suomen Potilasvahinkoapu Oy, joka ennakoi ratkaisun tulevan todennäköisesti 23. joulukuuta.
– Oikeudenkäynnit menivät sujuvasti ja kantajien puolesta arvioituna hyvin. Toimistomme näkemyksen mukaan kykenimme esittämään vakuuttavan näytön vaatimuksien tueksi, ja mielestämme käräjäoikeuden tulisi vahvistaa rokotteen ja narkolepsian välinen syy-yhteys jokaisen kantajan kohdalla, potilaiden asianajotoimisto kommentoi tiedotteessa.
Tieteellisissä tutkimuksissa on todettu Pandemrix-rokotteen olleen yhteydessä narkolepsian yleistymiseen. Suomessa sairastui yli 200 lasta ja nuorta. Narkolepsia aiheuttaa muun muassa väsymystä ja nukahtelua.
Suomen Potilasvahinkoavun edustamien potilaiden oireet alkoivat viimeistään kahden vuoden kuluttua rokotteen saamisesta ja useimmilla jo muutaman kuukauden kuluttua.
Oikeudenkäynnissä esitettiin Suomen Potilasvahinkoavun mukaan runsaasti asiakirjanäyttöä sekä kuultiin kymmeniä todistajia ja lääketieteen asiantuntijoita. Yksi asiantuntijoista oli narkolepsian parissa jo 1970-luvulta työskennellyt professori Markku Partinen.