Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vantaalainen "insinöörien taloyhtiö" päätti säästää – Autojen latauspisteet rakennettiin lähes omin avuin

Autojen latauslaitteiden määrä on kasvanut Vantaalla huimasti. Taloyhtiötkin ovat ahkerasti mukana mullistuksessa.

Ladattavien autojen lisääntyminen ja latauspisteiden kysynnän kasvu pitävät verkkoyhtiössä työskentelevät kiireisinä, Vantaan Energia Sähköverkot Oy:n liittymäpäällikkö Roope Apponen toteaa.

– Mikäli mukaan lasketaan niin julkiset kuin yksityiset autojen latauspisteet, määrä on Vantaalla viime vuosina jopa kolminkertaistunut.

Latauskartta.fi-sivuston mukaan Vantaalla on useita kymmeniä latauspaikkoja ja yhdessä latauspaikassa voi olla jopa kymmeniä latauspisteitä. Kauppakeskus Jumbossa niitä on 76 kappaletta.

Latausinfraa rakennetaan ahkerasti myös taloyhtiöihin. Vantaanlaaksolaisessa taloyhtiössä päätettiin rakentaa seitsemän sähköautojen latauspistettä. Yhden latauspisteen hinnaksi tuli noin 1 200 –1 500 euroa, kertoo taloyhtiön osakas Eero Soisalo.

Vaikka sähkön hinta on noussut, Soisalo kuvaa taloyhtiönsä päätöstä järkiratkaisuksi.

– Taloyhtiömme seitsemästä osakkaasta neljä on insinöörejä. Heillä on tietynlainen logiikka, Soisalo hymyilee.

Investointia pidettiin fiksuna jo siksi, että se todennäköisesti helpottaa asunnon myyntiä tulevaisuudessa ja jopa lisää asunnon arvoa.

Miksi lataisin autoa kalliin sähkön aikaan?

Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskukselta (Ara) on haettu avustusta, joka Soisalon mukaan pienentää latausinfran rakentamiskustannuksia kymmeniä prosentteja. Hintaa laski merkittävästi myös se, että osakkaat tekivät käytännössä itse kaiken muun paitsi sähköasennukset.

– Maankaivamista varten vuokrasimme pienen kaivurin.

Päätöksen tekeminen sujui kuin tanssi. Kaikissa taloyhtiössä latausinfran rakentamiseen ei suhtauduta yhtä myönteisesti. Osakkaita huolestuttavat muun muassa sähkön riittävyys ja se, kuka sähkön maksaa. Joissain taloyhtiöissä ikärakenne on sellainen, ettei suurella osalla osakkaista ole autoa lainkaan, eivätkä he ole kiinnostuneita asunnon myynnistä tai arvonnoususta.

Soisalon oma, uusi sähköauto valmistui kuluvalla viikolla saksalaisessa autotehtaassa. Auto tilattiin jo viime vuoden lokakuussa. Toimitusaika piteni komponenttipulan vuoksi.

Soisalo uskoo saavansa uuden auton kotiin kuluvan vuoden aikana. Hänellä on jo suunnitelma auton käyttövoiman hinnan minimoimiseksi.

– Aion pysyä pörssisähkön ostajana ja ladata autoa pääasiassa öisin ja viikonloppuisin. Jos tiedän, etten tarvitse autoa viikolla, niin miksi lataisin sitä kalliin sähkön aikaan.

Motivan johtava asiantuntija Jaakko Ketomäki muistuttaa, että ladattavan auton käyttövoima voi edelleen olla kohtuullisen edullista, vaikkapa yöaikaan ja viikonloppuina.

Motiva on tehnyt laskelman sähköautolla ajettujen kilometrien keskimääräisestä hinnasta. Ennen sähkön hinnan nousua tehdyn suuntaa antavan laskelman mukaan 100 kilometrin ajaminen ladattavalla henkilöautolla maksaa noin kolme euroa. Ketomäki korostaa, että myös ladattavien autojen kulutus riippuu autosta.

Julkisia latauspisteitä hallinnoivat eri operaattorit, vähän kuten puhelinverkkojakin, Motivan Ketomäki kuvaa. Julkisia latauspisteitä voivat hyödyntää rekisteröityneet käyttäjät.

– Jos taskussa on "väärän" operaattorin appi, latauksen minuuttiperusteinen hinta voi tulla hyvinkin kalliiksi. Markkina on vielä vähän sekava, mutta tilanne korjaantunee. Kuluttajan on oltava näissä asioissa hereillä, Ketomäki sanoo.

Lue myös: Sähköautoilija pelkää nyt yhtä asiaa maantiellä – Hinaukseen johtaa silti kokonaan toinen syy

Ketkä maksavat, kun taloyhtiöön asennetaan latauspisteet sähköautolle? – Asiantuntija muistuttaa, että joskus autotonkin joutuu maksumieheksi

Hallitus aikoo poistaa sähköautojen hankintakannusteen – autoala pitää ajatusta outona