Tuoreen selvityksen mukaan Suomessa tulisi harkita sähköpotkulautojen ja muiden mikroliikkumisen kulkuvälineiden käytölle ikä-, nopeus- ja alkoholirajoja. Selvitys perustuu tutkimukseen, jonka on laatinut Aalto-yliopisto.
Tutkimuksen mukaan turvallisuuden kohentumisesta huolimatta "sähköpotkulautojen käytössä on edelleen ongelmia, jotka korostavat suomalaisen lainsäädännön ja valistuskampanjoiden puutteita". Tutkimus suosittaa alan julkisten ja yksityisten sidosryhmien välisessä yhteistyössä yhteiskunnallisesti vastuullista hallinnointia sekä parempaa yhteistyötä suunnittelussa ja tiedonhallinnassa.
Myös sähköpotkulautayhtiö Voi kannattaa promillerajoituksen säätämistä.
– Meillä tapahtuu kuitenkin viikonloppuöinä selvästi enemmän onnettomuuksia kuin muissa Euroopan maissa. Tästä syystä toivommekin, että sähköpotkulautailuun säädettäisiin Suomessa promilleraja, Voi Technology yhteiskuntasuhteista vastaava Hannu Oskala.
Turvallisuuteen liittyvien kysymysten lisäksi havaittiin ongelmallista käyttäytymistä, kuten vanhemman tai aikuisen ajaminen lapsen kanssa samalla sähköpotkulaudalla. Alaikäisten käyttäjien määrä on myös ongelma, sillä aineiston perusteella arviolta 13 prosenttia kaikista ajajista on alle 18-vuotiaita. Alaikäisten ajotavoissa esiintyy myös suurempi määrä vaarallista käyttäytymistä, kuten tarpeetonta kaartelua ja jalankulkijoiden ohittamista liian läheltä.
– Turvallisuuskysymykset tuovat esiin puutteet Suomen lainsäädännössä, eikä valistuskampanjoiden taso yllä vastaamaan käsillä olevaan haasteeseen. Ongelmallisten sähköpotkulaudan käyttötapojen taustalla on myös infrastruktuuriin liittyviä haasteita, kuten puuttuva tai huonosti suunniteltu pyöräilyinfrastruktuuri ja merkittyjen pysäköintialueiden puute, huomauttaa professori Milos Mladenovic Aalto-yliopiston tiedotteessa.