Vantaan kaupunginmuseon kokoelmissa on sylinterinmuotoinen peltilyhty, jonka kartionmuotoisessa yläosassa on ripustuslenkki. Lyhdyn pelti on rei’itetty kuin raastinrauta.
Tämäntyyppisiä lyhtyjä valmistettiin ainakin jo 1700-luvulla, mutta esikuvat ovat jo keskiaikaisissa eurooppalaisissa lyhdyissä. Museon kokoelmien lyhty on peräisin Övre Nybackasta Vantaanlaaksosta.
Tiedetään, että 1800-luvulla Pietarin juutalaiset valmistivat rei’itettyjä peltilyhtyjä ja kaupan myötä niitä kulkeutui Itä-Suomeen.
Länsi-Suomessa sen sijaan näihin lyhtyihin oli erikoistunut varsinkin vähäkyröläiset läkkisepät. Siellä lyhtyjen valmistus jatkui vielä 1900-luvulla. Lyhtyjä on säilynyt eri puolilla Suomea.
Lyhdyn kauneusarvot voittavat valaisuarvot mennen tullen. Kynttilänvalon pilkahdellessa pienistä rei’istä lyhdyn seinämien kuviot tulevat kauniisti esille. Läkkipeltilyhdyt eivät olleet kuitenkaan vain kauniita katsella. Niillä oli myös tärkeä tehtävä.
1700-luvulla kirkot olivat lämmittämättömiä eli talviaikaan hyvin kylmiä. Pitkien saarnojen aikaan varsinkin hameväellä tuli helposti jaloista kylmä. Naiset ottivatkin peltilyhdyn mukaan kirkkomatkoille ja panivat sen kirkossa lattialle hameen alle lämmittämään sääriä. Tällöin lyhdyssä saatettiin käyttää kynttilän sijaan myös lämpimiä hiiliä. Varovainen siinä kuitenkin piti olla, ettei lyhty kaatunut. Tosin paikallaanhan kirkossa aina istuttiin.
1800-luvulta alkaen kirkkoihin alettiin rakentaa lämmitysjärjestelmiä. Pikkuhiljaa lyhtyjen merkitys säärten lämmittiminä hupeni. Niiden kauneus ei hupene.
Vantaan Sanomien ja Vantaan kaupunginmuseon juttusarjassa nostetaan esille paikallista historiaa tutustumalla museon kokoelmiin ja kulttuuriympäristökohteisiin. Kirjoittajat ovat museon henkilökuntaa.