Laulusta on saatu apua vanhusten hoitamiseen Kaunialan sairaalassa – Katso videolta, millaista on hoivalaulu, jossa kauniilla lauluäänellä ei ole merkitystä

Vantaalainen Martta "Tytti" Evers, 99, sulkee silmät ja pysähtyy kuuntelemaan Johanna Korhosen laulua. Evers istuu Kaunialan sairaalan vuoteen laidalla. Yöpöydällä on edesmenneen aviomiehen valokuva. Eversillä oli sanojensa mukaan maailman paras mies. Seinällä komeilee Rekolassa sijaitseva kotitalo, jossa hän kasvatti viisi lasta.

Evers kuuntelee liikahtamatta eteläpohjalaista kansanlaulua, Tuuli se taivutti koivun larvan. Silmät kostuvat. Laulu on isän muistoksi.

– Sinä olet laulanut tämän minulle ennenkin, hän sanoo ja kiittää laulusta.

Korhonen halaa Eversin lähtiessä. He ovat ehtineet tulla tutuiksi, sillä Korhonen on käynyt laulamassa Kaunialassa Vantaan kaupungin Hopearanta-osastolla viime keväästä lähtien. Kyseessä on Lauluvoimaa-hanke, jota vetää laulajana sekä journalistina työskentelevän Korhosen lisäksi musiikin tohtori ja pedagogi Hilkka-Liisa Vuori. Hankkeessa laulu on hoivan väline.

– Hoivalaulu on kohtaamisen taidetta. Se ei ole konsertointia hoivakodeissa, vaan ihmisten kanssa laulamista heidän ehdoillaan, Korhonen kertoo.

Hoivalaulua voidaan laulaa pienessä porukassa tai yksittäisen ihmisen sängyn äärellä, kuten Eversin luona.

– Jokainen tilanne on erilainen ja muotoutuu hoivattavan ehdoilla, millainen laulu koskettaa juuri häntä. Osallistuminen lauluhetkeen on aina vapaaehtoista, Korhonen painottaa.

Toivo Salo, 86, laulaa mukana Hopearanta-osaston yhteisessä tilassa, jonne lauluhetkeen ovat saapuneet myös Ole Löflund, 97, Irma Salminen, 97, Raija Paasio, 98, ja Milja Airaksinen, 92.

– Minulta meinaa mennä yöunet synkistä lauluista, Salo sanoo ja esittää toiveen iloisesta laulusta.

Laulaessa tulee tippa linssiin helposti.

Pikkupoika posteljooni -laulu saa hymyn Salon kasvoille.

– Kyllä se mukavalta tuntuu, kun lauletaan. Minulla on vain sellainen paha vika, että laulaessa tulee tippa linssiin helposti, Salo kertoo.

Korhonen lohduttelee, että herkistyminen ei haittaa, se kuuluu asiaan.

– Laulu on mahdollisuus käsitellä erilaisia tunteita. Yhdessä laulaminen vilkastaa aivoverenkiertoa, kohottaa vireystilaa, tehostaa hengitystä ja parantaa mielialaa. Hyvä mieli voi kantaa pitkälle myös laulutilanteen jälkeen, Korhonen selvittää.

Korhosen mukaan laulun voima tulee esille muistisairauden kanssa elävien kohtaamisessa.

– Muistisairas, joka ei enää pysty puhumaan, voi muistaa ulkoa ja kyetä laulamaan kymmenittäin lauluja. Kun potilas laulaa itse, hänen aivonsa kykenevät vielä monenlaiseen muistamiseen siinäkin vaiheessa, kun puhuttu kieli on jo kadonnut.

Hoivalauluun kuuluu lempeä kosketus, kuten hartioiden tai käden silittely, jos hoivattava näin haluaa. Tärkeä osa on myös ikäihmisen nimen laulaminen. Joskus laulu voi Korhosen mukaan olla vain nimen toistamista, kuten "Ihana Raija".

Myös oman äidinkielen kuuleminen on tärkeää.

– Ja må han leva, ja må han leva, ja må han leva uti hundrade år, Korhonen laulaa iloisesti ja suomenruotsalainen Löflund piristyy mukaan lauluun.

Hankkeen myötä Korhonen on kiertänyt kolmessa eri hoivapaikassa pääkaupunkiseudulla. Kokemukset ovat hyviä ja hän haaveilee, että hanke saa jatkoa, joka mahdollistaisi henkilökunnan kouluttamisen.

– Laulu on työntekijöille upea apuväline. Laulun rallatuksessa potilaan aamutoimet ja suihkukäynti voivat helpottua huomattavasti, hän sanoo.

Korhonen kuitenkin tietää, että monesti vaaditaan asennemuutosta, jotta laulusta tulee hoitajalle työväline.

– Moni ajattelee, että en minä osaa laulaa. Hoivalaulussa ei äänellä eikä sävelellä ole mitään väliä. Välittäminen ja läsnäolo ovat tärkeintä. Lisäksi kannattaa opetella muutamia lauluja Kansakoulun laulukirjasta, Korhonen sanoo.

Lähihoitaja ja virikeohjaaja Maritta Niva on käyttänyt laulua työssään vuosikymmeniä. Helsinkiläinen Niva on jo eläkkeellä, mutta tekee keikkatöitä Hopearanta-osastolla. Hän kertoo laulun auttavan erityisesti muistisairaiden kanssa.

– Muistisairasta ihmistä voi olla todella hankala saada liikkeelle omasta sängystään. Riisuminen ja suihkuttelu voivat olla erittäin vaikeita. Pahimmillaan voi käydä niin, että suihkukäyntiä ei pystytä vastustelun vuoksi tekemään.

Niva sanoo hyräilyn ja silittelyn auttaneen monesti.

– Kun ihmisen saa rauhoitettua, koko suihkutilanne myös nopeutuu.

Niva harrastaa laulamista, mutta korostaa, että hoitajalla ei tarvitse olla laulutaustaa, jotta laulusta saa työvälineen.

– Eivät asukkaat välitä, onko laulu viimeisen päälle hienoa, hän sanoo.