Kahdella kansalaisaloitteella on nyt parhaimmat mahdollisuudet mennä läpi ja päästä eduskunnan käsittelyyn.
Tällä hetkellä avoinna olevista, oikeusministeriön tarkastamista aloitteista eniten kannattajia on kerännyt lakihanke sähkön hinnan saamiseksi kuriin.
Aloitteen käynnistäjät vaativat, että eduskunnan on selvitettävä kiireellisellä aikataululla mahdollisuudet säätää laki hintakaton käyttöönotosta sähkön hinnoittelussa.
Heidän tavoitteenaan on laki, joka hinnoittelumekanismin avulla turvaa kansalaisille ja elinkeinoelämälle kohtuuhintaisen sähköenergian saannin myös poikkeusoloissa.
Tämä kansalaisaloite on kerännyt nyt hieman yli 26 000 kannattajaa, Aikaa 50 000 allekirjoittajan keräämiseen on 22. helmikuuta 2023 saakka.
Toinen yli 20 000 allekirjoitusta kerännyt hanke on lakialoite kannabiksen käytön, hallussapidon ja omatarveviljelyn sallimiseksi Suomessa.
Kannatusta haetaan myös muun muassa sille, että kannabikselle asetettaisiin vero, jolla korvataan sen aiheuttamat haitat yhteiskunnalle.
Päihdyttävän kannabiksen ja ei-päihdyttävän kannabiksen eli hampun ero pitäisi lakihanketta ajavien mielestä määritellä selkeästi, jotta hamppua kasvattavat maatalousyrittäjät voivat toimia alallaan.
Kannabiksen laillistamista on nyt kannattanut reilut 21 000 allekirjoittajaa, joilla on 20, huhtikuuta saakka aikaa hankkia tarvittavat 50 000 kannatusilmoitusta.
Kansalaisaloitteiden avulla pyritään siihen, että hankkeiden tueksi saataisiin vähintään 50 000 allekirjoittajaa. Jos tämä määrä kannatusilmoituksia löytyy, eduskunnan on pakko ottaa aloite käsiteltäväkseen.
Koska riittävän kannattajamäärän hankkimiseen on aikaa kuusi kuukautta, lähiviikkoina kolme hanketta on raukeamassa.
Ensimmäinen näistä koskee Kelaa ja eläkevakuutusyhtiöitä, joiden pitäisi lakialoitetta kannattavien mielestä noudattaa lakia kaikkien sairauksien kohdalla sairausperusteisia etuuksia haettaessa. Tämä hanke raukeaa 25. marraskuuta, sillä kannattajia ei ole herunut kuin reilut 7 000.
Toisen piakkoin päättyvän aloitteen avulla haluttaisiin suitsia veroparatiisien toimintaa. Siihen on keräys aikaa 7. joulukuuta saakka.
Uusia kansalaisaloitteita versoo kuitenkin kaiken aikaa, Marraskuussa käynnistyneillä aloitteilla käydään muun muassa kamppailuun metsien puolesta ja "pakkoruotsia" vastaan. Viimeksimainittu kansalaisaloite aloitettiin 6. marraskuuta, jolloin vietettiin ruotsalaisuuden päivää.
Tärkeän 50 000 allekirjoittajan raja on ylittynyt seitsemässä tapauksessa.
Kaikkien aikojen suosituin kansalaisaloite on ollut maaliskuussa 2013 käynnistetty aloite tasa-arvoisesta avioliittolaista, joka keräsi lopulta lähes 167 000 allekirjoitusta. Se meni läpi eduskunnassa, jossa se hyväksyttiin joulukuussa 2014. Uusi avioliittolaki astui voimaan maaliskuun alussa 2017.
Myös lakimuutoshankkeet työttömyysturvan leikkaamista vastaan ja dieselautojen käyttöverojen poistamiseksi saavuttivat suurta kannatusta.
Eduskuntaan on nyt toimitettu yhteensä 64 kansalaisaloitetta, joista vanhin on tekijänoikeuslain muuttamista vaatinut hanke alkuvuodelta 2013.
Tuorein tapaus taas koskee hanketta, jonka mukaan hyökkäyssotaa käyvien maiden kansalaisten pääsy Suomeen on estettävä eväämällä uusien viisumien myöntäminen ja perumalla jo myönnetyt viisumit
Tämä hanke on aloitettu viime heinäkuun lopussa ja se on kerännyt tähän saakka hieman yli 50 000 allekirjoittajaa. Se siis etenee tarkistuksen jälkeen eduskuntaan.