Vierailimme Keskuspuistossa valojen sammuttamisen jälkeen. Öisessä puistossa tuli vastaan yllättävän paljon ihmisiä.
Kello on 22.45 Keskuspuiston reunalla Pasilassa. Tuore äiti Jana Schenk, 36, on palaamassa kävelylenkiltä kotiinsa Länsi-Pasilaan.
Schenk on kuullut, että puiston valot sammuvat kello 23. Se on yksi toimenpiteistä, joiden avulla kaupunki säästää sähkön kulutusta.
Schenk pyrkii olemaan puistosta pois 23 mennessä. Hän ei tulisi pimeällä. Kulkuväylien liukkaus pelottaa, pimeä metsä tai satunnaiset vastaantulijat eivät.
– Nyt tosin lumi valaisee hyvin.
Toukokuusta alkaen Keskuspuiston vierellä asunut Schenk sanoo huomanneensa, että puiston väyliä käytetään myös myöhään iltaisin.
– Ihmiset tulevat ehkä töistä tai harrastuksista ja kulkevat puiston läpi.
Tiistaina iltakymmenen jälkeen vastaan on tullut useampi kulkija.
Schenkin mielestä Helsingin puistoja valaistaan paljon paremmin kuin Berliinin, jossa hän on myös asunut. Valaiseminen mahdollistaa puistojen käytön myös iltaisin.
Valaistuksen sammuttaminen öiksi säästösyistä on hänestä kuitenkin perusteltua.
Schenkin puhelin soi. Hän kiirehtii kotiin viikon ikäisen vauvansa luokse juuri ennen puiston pimentymistä.
Jos ei olisi lunta, en juoksisi.
Kello 23 valot sammuvat. Vai sammuivatko?
Maassa oleva lumi valaisee ympäristöä. Pilvinen taivas heijastaa ympäröivän kaupungin valoja kuparinpunaisena. Eihän täällä edes ole pimeää!
Koirapuistossa näkisi hyvin juoksevan lemmikkinsä. Laakson suuntaan opastavan kyltin voi helposti lukea. Tien yli loikkivaan rusakkoon ei pääse kompastumaan.
Vilhelmiina Pentikäinen, 33, ei ole edes huomannut valojen puuttumista.
Hän polkee Keskuspuiston läpi palatessaan Helsingin kaupunginteatterin esityksestä kotiinsa Pohjois-Haagaan.
– Yleensä en liiku näin myöhään täällä. Nyt kun on lunta, täällähän näkee jopa pienimmät polut.
Hänelle puolen tunnin pyörämatka on helpoin ja vaivattomin tapa kulkea. Pelkkien bussiaikataulujen selvittäminen tuntuu vaivalloiselta.
Kaukana puiden lomassa välkkyy vihreä valoa.
Lähempi tarkastelu osoittaa sen hylätyksi sähköskuutiksi. Kaupunkikuvassa siihen ei olisi kiinnittänyt mitään huomiota, hämärässä metsässä vilkkuvalo on outo.
Kello on 23.30 ja Jussi Kuusisto, 44, juoksee vastaan. Hän on matkalla kotiinsa Ruskeasuolle.
– Jos ei olisi lunta, en juoksisi. Olisi liian pimeää, Kuusisto sanoo.
Hän pelkää liukastumista tai kompurointia pimeässä.
– Yllätyin, että koko Keskuspuisto päätettiin pimentää, kymmenisen vuotta puiston äärellä asunut Kuusisto toteaa.
Samalla se on hänestä ymmärrettävää: energiaa pitää säästää ja öisiä liikkujia on vähän. Olympiastadionilla kääntymässä käynyt yöjuoksija ei ole nähnyt muita kulkijoita Auroransillan jälkeen.
– Hieman hätkähdin, kun pysäytitte, kuulokkeet päässä juossut Kuusisto naurahtaa toimittajan ja kuvaajan yllättävästä tapaamisesta.
Hän ei pelkää Keskuspuistossa.
– Juostessa on jo lähtökohtaisesti turvallinen olo, maisema vaihtuu koko ajan.
Kuusisto liikkuu Keskuspuistossa usein juuri myöhään illalla. Myöhäisen lenkkeilyajan sanelee työ. Puisto on hänestä myös parhaimmillaan iltayhdeksän jälkeen, kun ”ruuhka” rauhoittuu.
Lumen ja pilvitaivaan luomassa valaistuksessa juokseminen on hänelle suorastaan meditatiivista.
– Nautin hiljaisuudesta.
Poistun metsästä puolilta öin. Kello 0.30 lähestyn kotiani Pohjois-Helsingin nukkumalähiössä. Katuvalot valaisevat tyhjiä katuja. Näen yhden kulkijan. Pitäisikö täältäkin sammuttaa valot, kun maa on valkoinen?