Moni Fortumin asiakas on viime aikoina kauhistunut, sillä sähköyhtiö nostaa monia hintojaan varsin isoilla prosenteilla.
Esimerkiksi pörssisähköasiakas pulittaa ensi kuun alusta lähtien sähköyhtiön välityspalkkiota 0,45 senttiä kilowattitunnilta, kun hinta tähän asti on ollut 0,3 senttiä. Välityspalkkio on maksu, jonka asiakas maksaa pörssisähkön spot-hinnan ja veron lisäksi.
Euroissa hinnankorotus on pieni, mutta suhteellisesti peräti 50 prosenttia. Asiakkuuspäällikkö Tuomas Yrttiaho Fortumilta huomauttaa, että välityspalkkion osuus sähkön lopullisesta hinnasta on pieni. Esimerkiksi perjantaina sähkön spot-hinta oli keskimäärin 28,5 senttiä kilowattitunnilta.
Välityspalkkion nosto johtuu Yrttiahon mukaan erityisesti Fingridin tasepalvelukustannuksista.
– Fingrid on nostanut sitä viime kuukausien aikana useasti ja kustannus on parin vuoden aikana moninkertaistunut. Näillä maksuilla Fingrid ylläpitää kantaverkon tehotasapainoa tuotannon ja kulutuksen välillä.
Euroissakin tuntuva nousu tulee Fortumin Kesto-sopimuksen valinneille: sähkö maksaa tammi-maaliskuussa lähes 47 senttiä kilowattitunnilta, kun hinta nyt on runsaat 35 senttiä.
Kesto-sopimus on toistaiseksi voimassa oleva kiinteähintainen sopimus, jossa hinta lyödään lukkoon kolmen kuukauden jaksoissa.
Joulukuuksi Keston hinta tosin hetkellisesti halpenee 31 senttiin kilowattitunnilta, kun arvonlisävero laskee talvikauden ajaksi 24 prosentista 10 prosenttiin.
Tammi-maaliskuussa veronalennus ei kuitenkaan riitä pitämään hintaa edes nykyisellä tasolla. Tämä johtuu Yrttiahon mukaan siitä, että sopimuksen hinta perustuu sähkömarkkinan niin sanottuihin futuureihin. Futuurit ovat sopimuksia, joilla lyödään lukkoon tulevaisuudessa tehtävien sähkökauppojen hintoja.
Tammi-maaliskuun futuurit ovat hankintajaksolla eli syys-marraskuussa olleet kalliita.
– Mikään liiketoiminta ei kestä sellaista, että luvataan asiakashinta, mutta ei ole hallintaa kustannuksista.
Myös kiinteähintaiset määräaikaiset sopimukset perustuvat futuureihin. Kun sähköyhtiö sorvaa tällaista sopimusta, se katsoo Tuomas Yrttiahon mukaan futuurien hintaa koko sopimuksen ajalle eli 24 kuukaudelle.
Jos kiinteähintaisen sopimuksen haluaa alkavan nyt, Fortumin tarjous on lähes 27 senttiä kilowattitunnilta. Jos sopimus alkaa vasta maaliskuussa, hinta on erilainen.
– Hintaan vaikuttaa futuurien kautta oleellisesti se, milloin sähkösopimus tehdään. Futuurien hinta vaihtelee jatkuvasti ja perustuu siihen millaista hintaa markkinat sähkölle tulevaisuudessa odottavat.
Tämä siis tarkoittaa, että jos 24 kuukauteen ei sisälly tulevan talven kalliita kuukausia, hinta on halvempi. Voikin olla houkuttelevaa ostaa talvi pörssisähköä ja kysyä kiinteähintaista sopimusta uudelleen keväällä.
– Myös talvi pitää kuitenkin elää, Yrttiaho huomauttaa.
Talven hinnat voivat olla pörssisähköasiakkaalle kovat.
Futuureihin perustuu myös Fortumin uuden Duo-sopimuksen kiinteä perushinta. Lisäksi sähkölaskuun vaikuttaa siinä se, käyttääkö sähköä halvan vai kalliin sähkön aikana.
Fortum on paitsi sähkön myyjä, myös sen tuottaja ja energian hinnannousu on lihottanut yhtiön tulosta. Miksi Fortum siis nostaa asiakkaiden hintoja, vaikka tulos on nykyhinnoillakin kova?
Tuomas Yrttiahon mukaan sähkön tuotanto on Fortumilla eri yhtiössä kuin sähkön myynti kuluttajille ja kuluttajamyynnistä vastaava yhtiö ostaa Nord pool -sähköpörssistä markkinahintaan.
– Jos sähköyhtiöt alkaisivat suuressa määrin myymään tuotantoaan suoraan asiakkaille, se johtaisi eriarvoisuuteen. Kuluttajien sähkönhinta riippuisi siitä, missä hän asuu ja minkä yhtiön asiakas hän on, Yrttiaho perustelee.