Aamuyöllä 17. marraskuuta Myyrmäessä postinjakajan kuoleman aiheuttanut väkivallantekijä on edelleen kateissa, ja poliisi jatkaa rikoksen tutkintaa. Nopeasti tapahtumien jälkeen pidätetty mies on vapautettu, tiedotti Itä-Uudenmaan poliisi lauantaina.
– Poliisi on selvittänyt epäillyn osuutta tapahtumiin ja niiden kulkuun. Mies on vapautettu, sillä poliisilla ei ole edellytyksiä jatkaa vangitsemista. Selvitämme edelleen, mikä hänen osuutensa asiassa on, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Tero Tyynelä tiedotteessa.
Vakavan väkivallanteon seurauksena kuollut postinjakaja oli nuori nainen. Hän työskenteli Postin varhaisjakelijana. Posti kertoo tiedotteessaan, että se on järjestänyt 17. marraskuuta lähtien ympärivuorokautista lisäturvaa vartioinnilla kyseisellä jakelualueella Myyrmäessä. Sitä jatketaan toistaiseksi.
– Tapahtuneen johdosta olemme lisätoimena käynnistäneet työn, jossa katsomme yhdessä henkilöstön kanssa, mitä voimme nopeasti tehdä lisää jakelutyön turvallisuuden vahvistamiseksi. Tähän työhön saamme asiantuntijatukea myös Helsingin poliisilta. Henkilöstömme turvallisuuden varmistamiseksi emme kommentoi julkisuudessa muita keinoja, joilla turvallisuutta ylläpidetään, Postin henkilöstöjohtaja Timo Koskinen sanoo tiedotteessa.
Poliisi pyytää edelleen ihmisiltä tapahtumiin liittyviä vihjeitä "matalalla kynnyksellä". Havainnot voi toimittaa sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.ita-uusimaa@poliisi.fi tai puhelimitse numeroon 050 399 9026.
Poliisi tiedottaa lisäksi, että se on tavoittanut Myyrmäentie 6:ssa sijaitsevan taloyhtiön roskakatoksessa tapahtumien aikoihin käyneen henkilön. Häntä on kuultu asiassa todistajan asemassa ja hän on kertonut nähneessä yöllä mustiin pukeutuneen henkilön pihalla.
Juttu päivitetty 28.11. klo 10.44. Lisätty tieto poliisilta, että Myyrmäentien 6:n roskakatoksella aamuyöllä käynyt henkilö on tavoitettu ja häntä on kuultu asiassa todistajana. Lisätty myös linkki aiempaan uutiseen, jossa henkilö pyydettiin ottamaan yhteys poliisin.