Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Myyrmäessä tunnetaan turvattomuutta: "Päivälläkin pitää vähän katsoa taakseen" – Huoltoyhtiö tarjoaa nyt asiakkailleen vartiointia

Turvattomuuden tunteen lisääntyminen alkoi jo ennen postinjakajan kuolemaan johtanutta väkivallantekoa marraskuun puolivälissä.

Myyrmäen Huolto on aloittamassa vartiointipalvelun tarjoamisen kiinteistöhuollon asiakkailleen vielä tämän vuoden aikana. Uusi palvelu tulee tarjolle samaan aikaan, kun Myyrmäessä surraan nuoren postinjakajan menehtymistä väkivallanteon seurauksena 17. marraskuuta.

Toimitusjohtaja Arto Piispanen toteaa, että yhtiön uusi palvelu ei liity postinjakajan surmaan, sillä vartioinnin valmistelu on alkanut jo syksyllä, kuukausia sitten.

– On ironista, että sen mainostaminen sattui juuri tähän ajankohtaan, Piispanen sanoo.

Ajatus taloyhtiöiden vartiointitarpeesta on virinnyt siitä, että Myyrmäen alueella koetaan turvattomuuden tunnetta, ja on sattunut muun muassa omaisuusrikoksia, kuten ilkivaltaa autoihin sekä katalysaattori- ja rengasvarkauksia.

– Emme itse tuota palvelua, vaan hankimme sen asiakastaloyhtiöillemme. Yhteishankintana se on kaikille järkevintä, Piispanen toteaa.

Myyrmäen Huolto kilpailutti vartiointiliikkeet syksyllä. Jos taloyhtiöillä on riittävästi kiinnostusta palvelusta, valittu turvallisuusalan firma aloittaa partioinnin Myyrmäen Huollon kumppanina ennen vuodenvaihdetta.

Piispanen ei halua tässä vaiheessa kertoa yhtiön nimeä, koska palvelun käynnistyminen ei ole vielä täysin varmaa. Ensin pitää olla riittävä määrä asiakkaita, jotta kustannukset per asiakasyhtiö saadaan pidettyä kohtuullisina.

Marraskuun alussa Myyrmäen Huolto lähetti palvelusta tiedotteen asiakastaloyhtiöiden hallituksille ja kuun puolivälissä palvelua mainostettiin koteihin jaetussa mainoslehtisessä.

Kiinteistöhuoltoyhtiön uusi palvelu ei liity postinjakajan surmaan.

Piispasen mukaan vartiointipalvelujen hankkimisesta kiinnostuneita taloyhtiöitä on ilmoittautunut kymmeniä.

– Hinta elää sen mukaan, paljonko taloyhtiöitä on mukana. Mitä enemmän, sitä alempi hinta on.

Piispanen kiistää, että vartiointipalvelun organisointi olisi Myyrmäen Huollolle rahakasta "bisnestä". Hän kuvaa sitä palveluksi, jonka tarpeen toivotaan päättyvän mahdollisimman pian.

Myyrmäen alueen monet asukkaat ja siellä asioivat ihmiset ovat huolestuneita yleisestä turvallisuudesta ja ovat olleet sitä jo pidemmän aikaa. Tapahtuu omaisuusrikoksia ja väkivallantekoja. Viimeisin kuolemaan johtanut tapahtuma on vain lisännyt huolta.

– Turvallisuustilanne on mennyt huonompaan suuntaan. Koen ettei ole kovin turvallista liikkua täällä varsinkaan iltaisin. Päivälläkin pitää vähän katsoa taakseen, myyrmäkeläinen Siru Koljonen arvioi.

Hän on huolissaan.

– En niinkään itseni puolesta, mutta lasteni.

Perheen ekaluokkalainen kävelee kouluun Kaivokselaan ja välillä Koljosta pelottaa tyttären matka, mutta lasta itseään ei, onneksi.

Koljosen Sani-tytär, 13, kertoo, että hän ei juurikaan liiku illalla Myyrmannissa tai sen läheisyydessä.

– Kyllä se rajoittaa elämää.

Vaaratilanteita Sani Kojonen ei ole kokenut, koska sanoo olevansa varovainen.

Etelä-Haagasta ostoksille saapunut Laura Kähkönen käy Myyrmannissa noin kerran viikossa. Hän käy päiväsaikaan, sillä liikkuminen iltaisin pelottaa.

– Nuoret tappelevat keskenään ja se pelottaa.

Tätinsä luona Myyrmäessä vieraileva Pasi esiintyy vain etunimellään ja sanoo, että aina täytyy olla varuillaan ja katsoa kuka tulee vastaan. Ilta-aikana varsinkin.

– On ennakoitava, se on itsesuojelua.

Lue vielä: Mihin suuntaan Myyrmäki on menossa?