Tikkurilan keskustaan Lummetielle on valmistunut 129 uutta vuokra-asuntoa, kertoo kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja tuottava ja omistava A-Kruunu tiedotteessaan.
Kirjastopuiston liepeille juna-aseman läheisyyteen valmistui kolme kerrostaloa, jotka kohoavat korkeimmillaan 9. kerrokseen. Asuntojen pysäköinti on pysäköintikannen alla.
Uusissa kerrostaloissa on asuntoja yksiöistä perheasuntoihin. Keskivuokra on 15,71 euroa neliöltä.
Tiedotteessan kerrotaan, että hakemuksia uusiin asuntoihin tuli yli 1200. Suurin vetovoimatekijä oli sijainti Tikkurilan aseman ja Vantaalle mahdollisesti tulevan ratikan reitin varrella.
A-Kruunun mukaan erityisesti lapsiperheet ja nuoret olivat uusista asunnoista kiinnostuneita.
Hanke on osa Kielotie 15:n laajempaa kokonaisuutta.