Maunula kertoo olleensa vartiossa, kun ensimmäiset vihollisen lentokoneet pommittivat Hietalahden telakkaa.
Mauri Maunulalla on monta titteliä. Hän on sotaveteraani, lentäjä, isä, ukki ja isoukki, soutuneuvos ja senioreiden bridgen Suomen mestari.
Hän on erittäin monipuolinen urheilumies ja otellut useammassa lajissa SM-tasolla. Perhoa hän on heittänyt MM-tasolla.
Mutta on hänellä ollut aikaakin enemmän kuin monella muulla: hän on 101-vuotias.
– Ikä on vain numero, Maunula toteaa ja huitaisee kädellään.
Mikä on hänen pitkän ikänsä salaisuus?
– Kiltit lapset, Maunula aloittaa vieressä istuvaa poikaansa Risto Maunulaa, 69, siteeraamalla.
– Vanhemmat elävät pidempään, kun lapset ovat kilttejä, kolmen lapsen isä toteaa.
Siitä päästään seuraavaan eli hienoon puolisoon, josta Maunula joutui luopumaan 12 vuotta sitten.
Kuva vaimosta on lipaston päällä ruokapöydän vieressä.
Lastenlapsia on viisi, lastenlastenlapsia neljä.
Veteraanin kohdalla listassa on huomioitava hengissä – ja järjissä – pysyminen sotavuosien aikana. Talvisodan alkaessa 18-vuotias suojeluskuntalainen vartioi Helsingin suojeluskunnan esikunnan portilla.
– Olin vartiossa kun ensimmäiset koneet pommittivat Hietalahden telakkaa. Totesin vain, että nyt se sitten alkoi.
Jatkosodassa hän toimi lentokoulutuksen saaneena tiedustelu- ja hävittäjälentäjänä ja teki 69 sotalentoa.
Maunula ei ota ymmärtääkseen kysymystä pelosta.
– Ihmiset puhuvat niin hirveästi pelkäämisestä. En tiedä, mitä siihen vastaisikaan. Kai se on vaan sellainen olotila, joka pitää voittaa.
Pitkään ikään on siivittänyt mielekäs ammatti, josta hän haaveili jo lapsena. Sotien jälkeen Maunula opiskeli liikennelentäjäksi ja teki pitkän uran siviililentäjänä. Lentotunteja kertyi 21 473.
– Halusin vain lentää. On ihanaa tehdä sitä, mitä osaa ja että siitä vielä maksetaan.
Mieleen painuvin hetki lentokoneen ohjaimissa oli koululento DC-8:lla Yhdysvalloissa, jossa lennonjohto antoi luvan lentää Grand Canyonissa.
– Pahus, kun ei ollut kamera mukana, Maunula manailee vielä 55 vuotta myöhemmin.
Ilmailun ohella urheilu ja liikunta ovat olleet miehen intohimoja ja pitäneet hänet fyysisesti hyvässä kunnossa. Maunulan lajikirjo on hengästyttävä: pujottelu- ja syöksyhiihtoa SM-tasolla, murtomaahiihtoa, jalkapalloa, jääpalloa, koripalloa, tennistä, nykyaikaista viisiottelua, esteratsastusta, soutua, golfia, kirveen- ja perhonheittoa.
Tenniksen hän aloitti jo 1930-luvulla silloisilla kotinurkillaan Temppelikadulla.
– Siinä oli pätkä asvaltoitua katua, johon sai liidulla piirretyksi kentän.
– Tennis loppui kun olkapää ei kestänyt, Maunula harmittelee. Se tapahtui kymmenisen vuotta sitten miehen ollessa päälle 90.
Eläkevuosien – joita niitäkin on takana jo nelisenkymmentä – suosikkiaan golfia hän pelasi vielä viime kesänä Talissa.
– Kierrettiin seitsemän kertaa 9 reikää. Osuin palloon, Mauri Maunula virnistää.
Golf-palloon osumista ja rakkaan aivojumpan bridgen pelaamista hankaloittaa näön ja tasapainon heikkeneminen sekä nivelrikko. Liikkumisen apuna on nykyisin rollaattori.
Maunula asuu kodissaan Helsingin Paloheinässä eläkkeellä olevan poikansa Riston kanssa.
Veteraanin viikkoa rytmittävät bridge-päivä Kampin palvelukeskuksessa sekä kolmesti viikossa kotiin tulevat kaupungin veteraanipalveluiden jumpparit.
– Lisäksi kävelen ja jumppailen kotona.
Kauppareissut tehdään pojan kanssa isossa marketissa, jotta samalla tulee liikuntaa. Ostoskärryt korvaavat rollaattorin.
Onko jokin asia, mikä on jäänyt harmittamaan 101 vuoden aikana?
– Se, jos on joskus tullut nukutuksi liian pitkään.