Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lue Vantaan Sanomien uusi kuukausiliite Selkovantaalainen täältä!

Sotaveteraani Pentti Heinijoki, 98, muistaa ikuisesti jalanjäljet hangella, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen – "Ihminen ei koskaan muutu"

Itsenäisyyspäivä: Heinijoki tietää edustavansa ryhmää, joka käy vuosi vuodelta harvalukuisemmaksi. Nyt sodan kokenut mies ottaa kantaa myös nykyaikaan.

Marraskuu 2022. Tampereen Amurin työläiskortteli on nähnyt vuosikymmenien mittaan monenlaisia historian käänteitä. Aivan radan varressa asuu sotaveteraani Pentti Heinijoki, 98, joka näkee vuosien 1939 ja 2022 tapahtumilla monia yhteisiä piirteitä.

– Se miten Neuvostoliitto aloitti sodan Suomea vastaan ja miten sitten Venäjä aloitti sodan Ukrainaan niin... niissä on samankaltaisuuksia. Ne ovat alkaneet vähän samalla tavalla molemmat.

– Ihminen ei koskaan muutu. Sen se kertoo. Vuosikymmenet vaihtuvat, motiivit ja vallankäyttö pysyvät samana, Heinijoki huokaa.

Hän ihmettelee, mitä Vladimir Putin kuvittelee ratkaisullaan saavansa.

– Onko siinä sitten sitä historiallista jäännettä, että Neuvostoliiton hajoaminen oli aikoinaan monille niin kova paikka siellä rajan takana? Putin on pieni mies, joka kuvittelee olevansa ykkönen koko maailmassa.

Myös omat muistot sota-ajasta ovat palanneet mieliin tämänvuotisia uutisia lukiessa.

– Tuntuisi kummalliseltakin, jos sota ei pelottaisi. Itsenäisyyspäivää vietän hyvillä mielin. Se on aina hyvä aika vuodesta.

Palataan marraskuuhun 1939. Heinijoki muistelee, että elettiin talvisia olosuhteita ja lunta oli maassa. Tampereen klassisen koulun oppilaat viettivät välituntia. Mukana porukassa oli teini-ikäinen Heinijoki.

Sitten koulun rehtorilla oli asiaa kaikille. Ilme oli vakava.

– Rehtori Eino Lähteenmäki kertoi, että se on nyt alkanut. Neuvostoliitto on hyökännyt Suomeen.

Hämmentyneet nuoret lähtivät koulusta koteihinsa. Joitain pelotti, joillekin uutinen herätti muunlaisia ajatuksia.

– Päätin oikeastaan samantien, että lähden puolustamaan maata heti kun se on mahdollista. Sen muistan edelleen, miltä ne jalanjäljet näyttivät hangella, kun iso joukko lapsia ja nuoria käveli Tampereen Satakunnankadulla.

Palataan rehtori Lähteenmäkeen. Hän oli jo vuosia sitten vaikuttanut olennaisesti suomalaiseen historiaan. Muuan marsalkka Mannerheim oli matkalla Helsingistä junalla Vaasaan eräänä talviyönä 1918, mutta Tampereen asemalla juna joutui perusteelliseen syyniin. Kolme venäläissotilasta etsi vaunusta Mannerheimia. Marski oli matkalla Vaasaan, jossa hänen on määrä alkaa perustaa armeijaa hallituksen alaisuuteen.

Päätin oikeastaan samantien, että lähden puolustamaan maata heti kun se on mahdollista.

Pentti Heinijoki

Venäläissotilaat epäilivät, olisiko kovasti Mannerheimin oloinen "kauppias Malmberg" todellakin kauppias Malmberg. Venäläiset vaativat paikalle asemapäällikköä, joka tiedettiin hyvin venäjämieliseksi. Syystä tai toisesta häntä ei paikalle saatu, ja tämä ratkaisu todennäköisesti pelasti Mannerheimin varmalta teloitukselta.

Hengen pelasti lopulta tuolloin veturikuskina työskennellyt Lähteenmäki, joka kertoi venäläisille Malmbergin papereiden olevan viimeisen päälle kunnossa. Juna jatkoi matkaansa, ja Mannerheim säilytti henkensä.

Lähteenmäelle Malmbergin henkilöllisyys selvisi vasta kolme vuosikymmentä myöhemmin. Asia valkeni hänelle lopullisesti jouluna 1951, kun Lähteenmäki ehti lukea lomallaan Mannerheimin muistelmat.

Rintamalla Heinijoki oli ensimmäistä kertaa vuonna 1941. Kovia paikkoja oli useita ja monessa tilanteessa tarvittiin varmasti myös hyvää onneakin, että henkikulta säilyi. Aiemmin mainittu Mannerheim tuli tutuksi myös nuorelle miehelle. Heinijoki oli 17-vuotias, kun Marskilta tuli innostava tarjous.

– Mannerheimilta tuli viesti, että jos valloitetaan Kannas, alle 18-vuotiaat kotiutetaan, hän aloittaa.

Sitten Kannakselle lähdettiin. Kuoleman kanssa Heinijoki joutui kosketuksiin monta kertaa. Aivan taistelujen alkuvaiheessa viereltä kaatui pidetty mies, osaston kapteeni Koukku.

– Lähdimme vapauttamaan Kannasta. Jouduimme vihollisen konekiväärituleen, ja komentaja kaatui melkein vierestä.

Toisessa tilanteessa Heinijoki oli liikkeellä Taipaleenjoen laitamilla. Joukko-osasto meni Taipaleenjoelle, ja Heinijoki jätettiin läheiseen tienhaaraan, jotta hän voisi ohjata pian tulevan auton oikeaan suuntaan.

Aivan vieressä oli aution oloinen navetta. Yhtäkkiä nuorukaiseen iski vahva aavistus: tuo paikka pitää käydä tarkastamassa.

– Menin ovesta sisälle ja aavistus vain vahvistui – täällä on joku. Huusin venäjäksi pari komentoa, ja sieltähän tuli sitten venäläinen sotilas kädet ylhäällä. Minulla oli sormi koko ajan liipaisimella... varmasti oli molempien kannalta hyvä asia, ettei hän yrittänyt lähteä karkuun. Kaveri otettiin sitten vangiksi.

Sittemmin Heinijoki sai myös kutsun "hakemaan metsäkaartilaisia". Heitä olisi pitänyt hakea Suodenniemen ja Kankaanpään seudulta. Tai hakea ja hakea: käytännössä puhuttiin sotilaskarkureista, joiden kohtalo oli sota-aikaan karu jos kiinni sai.

Oli haju siitä, että heitä majaili runsaasti Satakunnan ja Pirkanmaan metsäalueilla.

– Kiertelimme ja hajoittelimme niiden havumajoja. Onneksi – onneksi – ei löydetty ketään. Ei tullut mitään jälkipuheita... semmoistakin hommaa tuli tehtyä, silloin vuonna 1942.

Uudelleen sota kutsui vuonna 1943. Kutsu kävi tiedusteluosastoon. Siinä Heinijoki palveli seuraavaan vuoteen asti, kunnes hänen osaltaan rintamalla olo oli ohi.

– Sitten pääsin opintolomalle. Lapin sotaan minua ei enää kutsuttu, sinne tuli sitten seuraavia ikäluokkia, hän muistaa.

Sota loppui, ja Heinijoki oli edelleen nuori mies, vasta 20-vuotias. Hän sanoo olevansa erittäin kiitollinen mahdollisuudesta päästä käytännössä välittömästi takaisin opintojen maailmaan.

– Iso kiitos kuuluu ennen kaikkea silloiselle kouluhallitukselle. Se perusti sisäoppilaitoksen, jonne me, joilta opinnot olivat jääneet sodan takia kesken, pystyimme menemään ja jatkamaan opinnot loppuun.

Heinijoki kouluttautui opettajaksi. Myöhemmin hän jatkoi Eino Lähteenmäen polkuja tehden työuransa loppuun tamperelaisen Aleksanterin koulun rehtorina.

Ja pian sodan jälkeen alkoi myös urheiluharrastus, josta tuli vuosikymmenten mittainen seuralainen. Mies innostui lentopallosta tosissaan.

– Siinä oli into päällä. Miehet ja naiset pelasivat samassa joukkueessa, palloksi kelpasi millainen rimpula tahansa, eikä verkollakaan aina ollut niin väliä, Heinijoki naurahtaa.

Heinijoki vaikuttaa olevan kaikin puolin tyytyväinen omaan elämäänsä. 98-vuotias mies asuu edelleen itsellisesti Tampereen Amurissa, jonka kerrostaloasunnosta aukeaa komea näkymä Särkänniemeen ja Näsijärvelle. Lapsia ja lapsenlapsia on useampia ja kotihoito käy säännöllisesti. Pitkä lentopalloharrastus on todennäköisesti auttanut siinä, että liikkuminen on ikään suhteutettuna edelleen vetreää.

– Minulta kysytään monesti, että onko minulla yksinäistä kun asun täällä yksin. Siihen vastaan, että ei ole, minulla on nämä neljä kaveria, neljä seinää, leskeksi jäänyt Heinijoki sanoo.

Siihenkin hän on tyytyväinen, että kokee sotaveteraanien arvostuksen olevan tätä nykyä hyvällä tasolla.

– Enää ei kysytä, miksi te sinne menitte?

Tulevaisuus huolettaakin, eikä niinkään oman elämän näkökulmasta.

– Se on nyt kamalan mielenkiintoista nähdä, mitä tässä maailmassa oikein tapahtuu. Mitä tapahtuu Afrikan maissa? Entä Intia ja Kiina? Miten paljon pakka menee sekaisin, jos siellä alkaa tapahtua jotain kummallista? Sodan uhka pelottaa aina.

3 800

Arvioitu sotaveteraanien määrä Suomessa.