Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Louhelassa asuva Pekka, 81, sai naapurit innostumaan torstailenkistä – "Parasta on, kun voidaan yhdessä parantaa maailmaa"

Kerrostalon väkeä lähtee yhteiselle kävelylenkille joka torstai. Toiminta ehkäisee yksinäisyyttä.

Iloiset tervehdykset ja puheensorina kuuluvat louhelalaisen taloyhtiön pihalla. On torstai-iltapäivä kello 13 ja joukko Eräkujan asukkaita lähtee kävelylle. Näin on tehty pian jo vuoden päivät.

– Parasta on, kun voidaan yhdessä parantaa maailmaa, kertoo Pekka Varis, 81.

Varis on kävelyjoukon moottori. Hän kannustaa naapureita mukaan torstailenkille ja kiinnittää mainoksia kävelyryhmästä kerrostalorappujen ilmoitustaululle.

– Kaikki lähti lenkkisaunasta, Varis muistelee.

Varis istui saunan lauteilla yhdessä muutaman muun taloyhtiössä asuvan miehen kanssa. Mielessä oli ollut jo pidempään lenkkeilyporukan perustaminen. Intoa vahvisti Ikäinstituutin vierailu taloyhtiön eläkeläisten luona.

– Sieltä kannustettiin meitä ulkoilemaan yhdessä, Varis sanoo.

Ikäinstituutin vierailu Variksen ja naapureiden luona liittyi Yhdessä Kotikulmilla -toimintaan, jossa ikäihmisiä kannustetaan suunnittelemaan ja toteuttamaan yhteistä toimintaa. Ikäinstituutin suunnittelijan Tiina Mattilan mukaan Yhdessä Kotikulmilla -toiminnan tarkoituksena on parantaa ikäihmisten mielen hyvinvointia ja vähentää yksinäisyyttä. Monet iäkkäät ihmiset asuvat yksin, jolloin vaikkapa naapurin tapaaminen voi tuoda paljon iloa ja virkistystä päivään.

– Useissa taloyhtiöissä kerhotilat ovat hyvin vähissä, myös Louhelassa. Siksi kannustimme lähtemään yhdessä kävelylle, Mattila kertoo.

Louhelassa torstaikävelylle osallistuu yleensä vajaa kymmenen hengen porukka. Iäkkäin kävelijä on ollut 95-vuotias.

Kaikki lähti lenkkisaunasta.

– Ensin kävellään Martinlaakson ostarille, jossa juodaan kahvit. Siitä lähdetään pienemmissä porukoissa lenkille, Varis selvittää.

– Naiset ovat niin kovia kävelijöitä, että ei me miehet pysytä mukana, hän jatkaa.

Kahvilahetki on yhtä tärkeä kuin kuntoilu. Kahvittelun lomassa on mahdollisuus ajan kanssa kohdata naapureita. Kahvipöydässä jaetaan päivän uutiset, ilot ja huolen aiheet.

– Taloyhtiön sähkön hinta nousee. Huomasitteko kirjeen? kysyy kahvipöydässä kävelykavereilta Jouko Tsupari, 76.

Sähköstä on riittänyt juteltavaa, usealla kerralla. Yhtiökokous on tulossa, jossa päätetään jatkaa keskustelua.

Pekka Eini, 86, on lenkillä kävelykepin kanssa ja pysyy hienosti miesten tahdissa mukana. Hän on Eräkujalla sijaitsevan taloyhtiön ensimmäisiä asukkaita.

– 1968 muutettiin Vantaalle, Eini muistelee.

Eini, samoin kuin Kalevi Piispanen, 84, sanovat kävelytapahtuman sosiaalisen puolen olevan tärkeää.

– Seinät kun eivät vastaa, Tsupari toteaa.

Aila Hanski, 79, kävelee päivittäin reippaita lenkkejä. Kymmenen kilometriä taittuu huomaamatta. Torstaikävelyillä on mukavaa, kun on juttuseuraa.

Ikäinstituutti kouluttaa talotsemppareita, jotka ovat innokkaita järjestämään ikäihmisille mahdollisuuksia tavata toisiaan. Talotsempparit toimivat vapaaehtoisina. Mattilan mukaan Vantaalla on toistaiseksi toimintaa vain muutamassa taloyhtiössä. Helsingissä mukana on yli 20 taloyhtiötä ja naapurustoa.

– On todella tärkeää, että ikäihmisten joukosta löytyy innokas puuhaihminen, kuten Louhelassa Pekka. Ei kukaan halua vieraan Tiinan matkaan lähteä, Mattila sanoo.

Eräkujan väen lenkkiä ei sade eikä pyry estä.

– Pakkasraja on -15 astetta. Muutoin sään vuoksi ei lenkkiä jätetä tekemättä, Varis kertoo.

Lue myös:

Vantaalaisia ikäihmisiä innostetaan ulkoilemaan koirakavereiden avulla – "Uskomme koirien positiiviseen voimaan"

Vanhusten suosittua päivätoimintaa uhkaa jopa lakkauttaminen Vantaalla – Syynä kaupungin 30 000 euron leikkaukset

Vanhuksille seuraa ja arkista apua tarjoavista palveluista on tullut miljoonaluokan bisnes – "Kasvu on ollut hurjaa"