Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä yhdistää Riikka Purraa, Jussi Halla-ahoa, Sanna Marinia ja Tytti Tuppuraista? – Vastaus on suomalainen vihapuhetutkimus

SDP:n ja RKP:n ministerit kohtaavat muiden puolueiden ministereitä useammin vihapuhetta. Asia selviää Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun tutkimuksesta, jossa selvitettiin pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallituksen ministereihin kohdistunutta Twitter-vihapuhetta.

– Noin joka kahdeskymmenes ministereille lähetetty twiitti on tavalla tai toisella vihamielinen, kertoo taloustieteen yliopistonopettaja, tutkija Jari-Mikko Meriläinen tiedotteessa.

Ministerin ikä ei selitä vihapuheen esiintyvyyttä. Vihapuhe ei myöskään kohdistu selkeästi oikeistoon tai vasemmistoon.

Puoluejohtajat kohtasivat vihapuhetta muita ministereitä vähemmän. Eniten vihapuheen tuotantoa on ollut havaittavissa perjantaisin ja lauantaisin.

Yhteensä tutkimuksessa seurattuja tilejä oli 43 000 kappaletta. Kolmenkymmenen seuratuimman tilin joukossa on 26 perussuomalaisen tai maahanmuuttokriittisen käyttäjän tiliä. Listan kärjessä ovat entinen perussuomalaisten puheenjohtaja, kansanedustaja Jussi Halla-aho ja perussuomalaisten nykyinen puheenjohtaja Riikka Purra. Myös 30 tykätyimmän tilin joukossa on eniten perussuomalaisia vaikuttajia.

Meriläisellä on asiaan yhteiskunnallisempi viesti.

– Koska Marinin hallituksen ministereihin kohdistuva vihapuhe on enimmäkseen lähtöisin perussuomalaisten kannattajilta, Riikka Purralla, Jussi Halla-aholla ja muilla perussuomalaisten vaikuttajilla on erinomainen tilaisuus osoittaa arvojohtajuutta, Meriläinen toteaa.

Sanna Marin ei ole kuitenkaan tutkimuksen mukaan aivan mainitun vihapuheen keskiössä. Eniten vihapuhetta kohtasi Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen (sd.). Tutkimus tekee päätelmän, että salkkujakauma voi olla yksi tekijä vihapuheen kohdistumisen taustalla.