Sähkölämmittäjät eli omakotitaloasukkaat käyttivät Vantaalla syyskuussa jopa 17 prosenttia vähemmän sähköä kuin vastaavana aikana vuosi sitten. Vantaalaisten onnistumisesta säästötalkoissa kertoo Vantaan Energia Sähköverkot Oy.
Säästäminen jatkui ilmojen kylmetessä, sillä loka- ja marraskuussa vantaalaisten sähkölämmittäjien sähkönkulutus oli 13 prosenttia pienempää kuin edellisenä vuonna.
Talkoissa ovat onnistuneet myös vantaalaiset kerrostaloasukkaat. He käyttivät syksyn aikana keskimäärin kuusi prosenttia vähemmän sähköä verrattuna vuoden takaiseen.
Vantaan Energia Sähköverkot Oy:n toimitusjohtaja Risto Lappi toteaa tiedotteessa, ettei energiansäästö ei ole vaikeaa.
– Näppituntuma on, että lähes jokaisessa kotitaloudessa sähkönkulutusta voi helposti vähentää 10 prosenttia pelkästään asumis- ja käyttötottumuksia muuttamalla. Myös monilla yrityksillä on hyvät mahdollisuudet vähentää kulutusta sekä siirtää kulutusta muille tunneille huippukulutustunneilta.
Huippukulutustunteja ovat arkiaamut kello 7–9 ja alkuillat kello 16–18.
Sähkönjakelusta vantaalaisiin koteihin, kiinteistöihin ja yrityksiin vastaava Vantaan Energia Sähköverkot Oy muistuttaa, että sähkön säästäminen on tärkeää, jotta sähköpulalta ja sen mukanaan tuomilta kiertäviltä sähkökatkoilta voitaisiin välttyä. Sähkönsäästämisestä huolimatta sähköpulan riski kylmänä talvipäivänä on kasvanut, sillä Teollisuuden Voiman mukaan Olkiluoto 3:n käyttöönotto tapahtuu aikaisintaan helmikuun 2023 alussa.
Voiko sähkö loppua Suomessa kylmänä talvipäivänä? – Riski on kasvanut, arvioi Fingrid