Käräjäoikeus on antanut ratkaisunsa Pandemrix-rokotteeseen liittyvässä käsittelyssä. Seitsemän henkilöä haki korvauksia lääkevahingosta, josta Lääkevahinkovakuutuspooli ei ollut myöntänyt korvausta.
Asiasta kertoo Lääkevahinkovapuutuspooli tiedotteessaan.
Käräjäoikeus arvioi, voiko korvauksenhakijoiden oireiden katsoa johtuvan rokotteesta, vaikka hakijat eivät olleet hakeutuneet terveydenhuollon piiriin narkolepsiaan liittyvien oireiden johdosta kahden vuoden kuluessa rokotteen saamisesta.
Käräjäoikeus ratkaisi asian kaikkien kohdalla Lääkevahinkovakuutuspoolin näkemyksen vastaisesti.
Kaksi vuotta on Lääkevahinkovakuutuspoolin linjaama aikaikkuna syy-yhteyden olemassaololle, ja se perustuu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) raporttiin.
Käräjäoikeus arvioi, että kaikkien seitsemän korvauksenhakijan oireiden katsottiin johtuvan rokotteesta, vaikka oireista ei ole aikanaan tehty merkintää hakijan potilastietoihin kahden vuoden aikaikkunan sisällä.
Poolin tekemät ratkaisut perustuivat erilaisiin terveydenhuollossa tehtyihin potilasasiakirjamerkintöihin ja muihin selvityksiin sekä lääketieteellisiin, objektiivisiin arvioihin. Tuomioistuimella on mahdollisuus niiden lisäksi ottaa huomioon todistajien lausuntoja.
– Oikeus katsoi, että hakijat pystyivät luotettavasti todistamaan sairauden alkaneen aiemmin, kuin terveydenhuollon merkinnöistä ilmeni. Tutustumme vielä tarkemmin päätöksiin ja niiden perusteluihin, ja teemme ratkaisun mahdollisista jatkotoimista, sanoo toimitusjohtaja Juha-Pekka Halmeenmäki tiedotteessa.
Pooli on maksanut Pandemrix-rokotteen aiheuttamista haittavaikutuksista korvauksia tähän mennessä yhteensä noin 14,75 miljoonaa euroa. Korvauksista 14,2 miljoonaa euroa on maksettu narkolepsiatapauksista ja 550 000 euroa muista haittavaikutuksista. Korvausten maksaminen Pandemrix-rokotteen haitoista jatkuu vielä pitkälle tulevaisuuteen erityisesti siksi, että monet rokotteesta sairastuneet olivat lapsia ja nuoria.
Lääkevahinkovakuutuspooli antoi narkolepsiaepäilyihin liittyen 236 myönteistä ja 131 hylkäävää korvauspäätöstä. Tehdyistä vahinkoilmoituksista 93 hylättiin, koska korvauksenhakijan oireet olivat alkaneet yli kahden vuoden kuluttua rokotuksesta. Vahinkoilmoituksista 38 hylättiin, koska korvauksenhakijalla ei ollut diagnosoitu narkolepsiaa lainkaan.