Lux Helsinki tuo lähes parikymmentä valotaideteosta Helsingin keskustaan.
Keväällä Ukrainan sodasta välitetyissä uutiskuvissa näkyi palaneiden autojen kasoja. Autonraatoja oli koottu pommitetuilta alueilta, joilta venäläiset olivat lähteneet.
Tsekkiläinen suunnittelija Maxim Velčovský on rakentanut autonraadoista, valosta ja savulaitteista pysäyttävän teoksen. Teos on keskiviikosta alkaen esillä Musiikkitalon edustalla osana Lux Helsinki -valotaidetapahtumaa.
– Karjuin, huusin, ulvoin… Sillä hetkellä minä vain sammuin. Hylkäsin täysin tunteeni ja olemukseni. Kaikki, mitä olin saavuttanut, oli tuhottu ja pilattu, Anna Denisova kertoo tuntemuksistaan löydettyään vuoden 2015 Jeep Cherokee KL palaneena.
Denisova on yksi teoksessa esillä olevan palaneen auton omistajista. Hän kertoo autostaan ja sen löytämisestä palaneena Lux Helsingin verkkosivuilla. Verkkosivuilla on kuvia kiiltävistä autoista ennen sotaa.
Autot ovat olleet paitsi kulkuvälineitä niin myös kovan työn tuloksia ja ylpeyden aiheita.
Irpinistä perheensä kanssa paennut Oleksiy Kabanets kertoo jättäneen GAZinsa, koska siinä ei ollut riittävästi polttoainetta pakomatkalle.
– Jo lähtöpäivän illalla kuulin, että palavia katonpalasia putosi automme päälle. Se syttyi tuleen ja tuhoutui.
Naapurit olivat maalanneet raadon kylkeen tekstin K22-3. Se viittaa auton löytöpaikkaan ja perheen kotitaloon Kiovankatu rakennus 22 Z (kyrillisin kirjaimin 3).
Valotaidetapahtuman järjestäjät uskovat teoksen olevan ajatuksia herättävä.
– Teoksessa parasta on se, ettei kommentoi mitään vaan tuo toisen todellisuuden tarkasteltavaksi. Kuinka haurasta elämä voi olla, kuinka arki voi muuttua hetkessä, sanoo tapahtuman taiteellinen johtaja Juha Rouhikoski tiedotteessa.
Valotaidefestivaali Lux Helsinki järjestetään 4.–8. tammikuuta. Valotaideteoksia on pääasiassa kolmessa kohteessa.
Keskustan teoskokonaisuus ulottuu Kansalaistorilta Olympiastadionille.
Kansalaistorilla nähdään yksi Lux Helsingin massiivisimmista teoksista, kun ranskalaisen Collectif Coinin liikettä, ääntä ja valoa yhdistelevä Abstract valtaa aukion.
Töölönlahden puistossa yleisön yläpuolelle kohoaa ranskalaisen Pitayan yli 18-metrinen Whale Ghost – merinisäkkään luurankoa muistuttava olento.
Ruoholahden teoskokonaisuus kulkee Ruoholahdentorilta Kaapelitehtaalle. Ruoholahdentorille kohoava Growth on hollantilaisen Hypar Collectiven interaktiivinen valoinstallaatio, jossa yleisö pääsee eri elementtejä aktivoimalla seuraamaan kasvun matkaa.
Suvilahden teoskokonaisuus levittäytyy ulkotilojen lisäksi myös Kattilahalliin ja kaasukelloon. Suvilahden kentällä nähdään ranskalaisen Romain Tardyn The Great Indecision Council, joka kääntää reaaliajassa Googlessa yleisimmin käytetyt hakutermit audiovisuaalisiksi signaaleiksi ja kutsuu yleisön hypnoottisen installaation sisään.
Lisäksi valoteoksia nähdään Kanneltalolla, Malmitalolla, Stoassa ja Vuotalolla.
Lux Helsinki 4.–8.1. kello 17–22. Vapaa pääsy.