Suomessa on vähintään 2,5 miljoonaa ylipainoista aikuista, ja useampi kuin joka neljäs aikuinen on lihava. Myös nuorten lihavuus on jopa kolminkertaistunut 1980-luvulta.
Ilmiöstä kertoo Oulun yliopisto tiedotteessaan.
Pohjois-Suomen syntymäkohortteihin perustuvat tutkimukset ovat tuoneet entistä selvemmin esiin lihavuuden merkityksen sairauksien riskitekijänä. Tutkimukset ovat esimerkiksi osoittaneet kakkostyypin diabeteksen merkkejä jo 16-vuotiailla.
Oulun yliopiston sisätautien professorin Janne Hukkasen mukaan väestön lihomisessa on kyse ennen kaikkea yhteiskunnallisen tason ongelmasta.
– Suomessa ja yleisemmin länsimaissa on lihavuusepidemia, koska ruokaympäristö on viimeisten vuosikymmenten aikana alkanut houkutella liialliseen energiansaantiin, arvioi Hukkanen.
Lihavuuden ehkäisyyn ja hoitoon liittyvien teemojen parissa työskentelee Oulun yliopistossa suuri joukko tutkijoita eri tieteenaloilta. Tutkittua tietoa tuotetaan terveellisen painonhallinnan ja laihduttamisen tueksi.
Lihavuuden kehittymiseen vaikuttavia tekijöitä tutkitaan Oulun yliopistossa koko elinkaaren näkökulmasta. Samalla etsitään ratkaisuja vaikuttavaan elintapaohjaukseen ja kehitetään menetelmiä lihavuuden digihoitoon.
Tutkimuskohteita ovat myös lihavuuskirurgia, lihavuuden lääkehoito sekä lihavuuteen liittyvän fibroosin ehkäisy.