Lapsia kuljettavan vetokoiran pitää pysyä tyynenä väkijoukoissa ja herkkujen hajussa.
Harmi on 9-vuotias australiankelpie. Nimestään huolimatta se on tuottanut iloa jo sadoille pikkulapsille markkinoilla ja muissa tapahtumissa. Harmin paikka kun on niissä usein kärryjen tai ahkion edessä, ja silloin mennään eikä meinata.
Kuljetusvälineen nelijalkamoottoriksi pääseminen on Harmista ihan parasta. Kärryn aisojen välissä vetovaljaat päällä se katsoo emäntäänsä niin intensiivisesti, että lähtöhalu ei jää epäselväksi.
– Kaikkein vaikeinta Harmille on odottelu. Aisoissa se on selkeästi työmoodissa ja silloin sen mielestä vedetään, koiran omistaja Merja Sipikari sanoo.
Harmissa on myös formulakuskin vikaa. Sillä on taipumus startata alkuun kovilla kierroksilla liikkeelle.
Harmi hauskuuttaa lapsia jo kuudetta vuottaan. Koira pursuaa tekemisen intoa ja palveluhalukkuutta. Sen perimässä onkin vahvasti mukana muun muassa lampaiden paimentaminen australialaislaitumilla. Vieraalle se heiluttaa välittömästi häntää ja on valmis antamaan perusteellisen naamanpesun useaankin kertaan.
Pähkinärinteessä asuva Sipikari on harrastanut vetokoiratoimintaa kymmenisen vuotta. Hän kuuluu Helsingin Vetokoirakerhoon ja toimii nykyisin myös sen sihteerinä. Harmin lisäksi hänellä on samanrotuinen 13-vuotias Brixi, joka viettää loikoiluun painottuvia eläkeläispäiviä.
Sipikarille motivaatiotekijä numero yksi on lasten ilo.
– Voi, ne pienten hymyt!
Sipikarin ja Harmin tapaa lastenvedoissa pääosin talvikautena. Kesällä kaksikko viihtyy metsämaastoissa.
– Silloin treenaamme hakua. Jäljestystäkin on kokeiltu, mutta siinä Harmi ei ole hyvä. Se sählää liikaa.
Helsingin Vetokoirakerho on toiminut jo 60 vuotta. Sillä on kaksi harjoituskenttää Espoon Kauklahdessa ja kontti täynnä välineitä jäsenistön käyttöön.
Tapahtumissa toteutettavaan lastenvetotoimintaan voi hakeutua kuka tahansa, joka uumoilee koiransa tarkoitukseen sopivan. Kerhoon ei tarvitse kuulua.
Ensimmäinen askel on lähteä kerhon vetokoiratreeneihin.
– Me arvioimme siellä koiran soveltuvuuden ja harjoitustarpeen, Sipikari kertoo.
– Pari kolme treenikertaa usein riittää. Kustannus on käytännössä se nakkipaketti, josta koiraansa palkitsee.
Tietyt edellytykset kokelaan tulee kuitenkin jo alun perin täyttää.
– Koira ei saa olla aggressiivinen, sen täytyy kestää väkijoukkoja sekä markkinahumua ja olla fyysisesti terve. Omistajien olisi hyvä tarkistuttaa koiransa, ettei sillä ole esimerkiksi nivelrikkoa. Vetämisen on oltava myös koiralle itselleen kivaa.
Koiran pitää olla peruskoulutettu niin, että se on ohjaajansa hallittavissa ja houkutuksiakin täytyy pystyä vastustamaan.
– Grillimakkarapisteet ovat usein lähellä vetoaluetta...
Rotu ei ole ratkaiseva tekijä, jos koira fyysisesti ja luonteeltaan on passeli.
– Koira pystyy vetämään puolitoista kertaa oman painonsa verran. Harmi esimerkiksi painaa parikymmentä kiloa ja vetää maksimissaan 30 kiloa.
Kelpiet ovat kelpo vetokoiria, vaikka eivät Sipikarin mukaan puuhassa kovin yleisiä.
Hän listaa, että toiminnassa on ollut mukana muun muassa saksanpaimenkoira, dobermanni, hiukan dobermannia muistuttava beaucenpaimenkoira eli beauceron, lapinporokoira, englanninspringerspanieli, labradorinnoutaja, perunkarvatonkoira, ja leonberginkoira.
Uusille vetokoirille olisi tarvetta.
– Vanhoja on poistunut taivaallisille vetoalueille ja eläkkeelle, mutta korona-aikana emme pystyneet kouluttamaan uusia.
Koira-ajelut ovat suosittuja. Kun Harmi ja sen kaksi kollegaa tekivät marraskuussa kukin puolentoista tunnin vuoron tikkurilalaisessa koko perheen tapahtumassa, kyytejä kertyi kaikkiaan 122.
Vetotapahtumissa on usein mukana vanhoja koiria halikoirina lasten siliteltäviksi..
– Samalla lapset saavat oppia siitä kuinka koiria pitää lähestyä, eli että ensin olisi hyvä pyytää lupa. Vetokoirankaan ei tarvitse aivan hulluna pitää lapsista, mutta yleensä ne kyllä tykkäävät ja ovat tosi nätisti.
Harmi osoittaa, että sen maailmaan kyllä mahtuvat kaikenikäiset ja moiskauttaa aimo koiranpusun Mila Wileniuksen poskelle. 6-vuotias reipas tyttö on Sipikarin naapurista ja entuudestaan tuttu. Nyt Mila kuitenkin sai ensi kerran kutsun tulla kokeilemaan kärryajelua.
– Mielelläni tulin, hän ilmoittaa.
Kun ajelu kodin pihapiirissä loppuu, kuittaus tulee saman tien.
– Mahtavaa!
Lue myös:
Onko koiraurheilu "oikeaa urheilua"? – Vantaalla koirien kanssa harrastavia riittää ja Ojanko Areena on noussut suureen suosioon