Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

HU: Helsingin kaupungille työskennellyt mies menehtyi ja virui jopa viikon työpaikkansa wc:ssä

Helsingin Kalasatamassa sijaitsevasta työpaikkaravintolasta löydetiin joulukuussa menehtyneenä mies, joka oli ehtinyt olla kuolleena jopa viikon ajan, kertoo Helsingin Uutiset.

Lehden saamien tietojen mukaan työntekijä oli ollut ruokailemassa työporukkansa mukana, poistunut vessaan ja jäänyt sinne.

Kalasatamassa sijaitsee Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan suuri virastotalo.

Samassa talossa töissä oleva henkilö kertoo jutussa, että vainajaa ei löydetty 7 päivään.

HU:n haastattelema työntekijä on kuullut pöytäseurueelta, että aterian kesken jättäneelle miehelle yritettiin soittaa perään kerran.

Kaupunkiympäristön toimiala vahvistaa Helsingin Uutisille, että työyhteisöön kuulunut henkilö löytyi alakerran ravintolasta kuolleena 14. joulukuuta.

Kaupunkiympäristön toimialan tekninen johtaja Kari Pudas ei kuitenkaan kommentoi mitenkään sitä, mikä oli henkilön menehtymisen ja löytymisen välillä kulunut aika

– En kommentoi sitä mitenkään. Onko tarkoituksenmukaista mennä makaabereihin yksityiskohtiin? hän vastaa HU:lle.

Helsingin poliisista kerrotaan, että rikosta ei asiassa epäillä, vaan sitä tutkitaan kuolemansyyntutkintana.

Lue koko juttu täältä.