Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen ensimmäinen palkanmaksu sujui pelättyä paremmin – Jos jää perjantaina kokonaan ilman palkkaa, maksetaan 100 euron viivästyskorvaus

Palkkavirheitä korjattiin etukäteen.

Vuodenvaihteessa aloittaneella Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella on perjantaina 13. tammikuuta maksettu ensimmäiset palkat. Varhaisten tietojen mukaan suurin osa palkoista on tullut tileille oikein ja ajallaan, tiedottaa hyvinvointialue. Vaikuttaa siltä, ettei kukaan olisi jäämässä ilman palkkaa. Ja jos virheitä ilmenee, ne luvataan korjata heti.

– Palkanmaksun oikeellisuus on todella tärkeä asia. Jos palkka jää kokonaan saamatta palkkapäivänä, maksamme 100 euron kertaluontoisen viivästyskorvauksen työntekijälle, lupaa hyvinvointialueen henkilöstöjohtaja Anne Sivula tiedotteessa.

Perjantaina on vakituisten työntekijöiden palkkapäivä ja määräaikaisten työntekijöiden palkat maksetaan kuun viimeisenä päivänä.

Lähes 4 000 työntekijän siirto kunnilta hyvinvointialueelle on valtava muutos, niinpä virheisiin varauduttiin.

– Henkilöstöä pyydettiin tarkistamaan palkkalaskelmat etukäteen, joten pääsimme korjaamaan virheitä jo ennen palkkapäivää. Valtaosalla kaikki oli onneksi oikein, Sivula kertoo.

Lue myös: Ensimmäiset palkat lähtevät hyvinvointialueella maksuun perjantaina 13. tammikuuta – "Emme ole taikauskoisia"

Tarkistuksessa huomattiin joitakin puuttuvia palkkoja, mutta nämä korjattiin kassamaksulla. Siten työntekijä ehtii saada palkan perjantain aikana.

Sivulan mukaan kokonaiskuva palkanmaksun sujumisesta, kuten siitä onko korjauspyyntöjä jäänyt tekemättä, saadaan perjantai-iltaan mennessä.

– Ensimmäisenä korjataan pikapalkkana mahdollisesti puuttuvat palkat ja tämän jälkeen puuttuvat lisät.

Lisäksi hyvinvointialueella on palkka-ajopäivä varmuuden vuoksi myös 16. tammikuuta ja tarpeen vaatiessa myöhemminkin.

Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen palvelut siirtyivät Vantaan ja Keravan hyvinvointialueelle 1. tammikuuta.

Lue vielä: Vantaan ja Keravan hyvinvointialue ottaa käyttöön palkanmaksujärjestelmän, joka sotki Helsingin palkat – "Otamme karvalakkiversion"

Kohta tulee kiire! – HS: Kolmen hyvinvointi­alueen tieto­järjestelmät ovat täysin kesken Uudellamaalla

Viivästyneitä palkkoja, väärin maksettuja lisiä – Hoitajien ja pelastajien palkanmaksu meni sekaisin Vantaalla: "Kaikki ovat ihan hiilenä"

Hyvinvointialueen työntekijöiden palkat harmonisoidaan: suurin korotus 300 euroa

Löytyykö tasapaino? Hyvinvointialueet taistelevat nyt samoista lääkäreistä ja hoitajista – "Voi olla, että tästä tulee raivoisa kamppailu alueiden välille"