Hanna Jensen on logoterapiaohjaaja, tietokirjailija ja toimittaja, joka on kirjoittanut juttuja ja kolumneja lukuisiin sanoma- ja aikakauslehtiin. Vuonna 2010 Suomen freelance-journalistit ry valitsi h”änet Vuoden freelance-journalistiksi 2009. Niin ikään hänen kirjansa ”940 päivää isäni muistina” oli vuoden 2013 Tieto-Finlandia palkinnon ehdokkaana.
Jensen jos kuka tietää, millaista on elää muistisairaan läheisen kanssa.
– Yhdellä hetkellä tilanne on hyvä, parin tunnin päästä aivan toinen. Mennään, tehdään ja halutaan, mutta perille pääsyä ei oltu edes toivottukaan, Jensen toteaa.
Elämä muistisairaan ihmisen rinnalla vaatii paljon läheiseltä. Hanna Jensen kertoo kirjoissaan avoimesti myös siitä, kuinka erilaisia hänen isänsä ja äitinsä tapaukset olivat.
– Huomattava ero on siinä, millä tavoin eri muistisairaat ihmiset käyttäytyvät. Siinä missä isästäni tuli hiljainen ja omiin oloihinsa vetäytyvä, äidilläni vauhti vain kiihtyi.
Muistisairaan ihmisen kanssa oleminen vaatii läheiseltä myös luovuutta. Asiat pitää saada hoidettua, mutta niihin pitää keksiä uusia ratkaisuja – olipa kysymyksessä peseytyminen tai muuttaminen uuteen asuinpaikkaan.
– Isälleni esimerkiksi kainalot olivat hyvin yksityinen alue. Sain pestyä ne vasta keksittyäni sanoa, että nyt olemme turvatarkastuksessa. Silloin kädet nousivat, olihan isä työuransa aikana tottunut matkustamaan paljon, Jensen kertoo.
– Äidilleni taas jokainen muutto piti ikään kuin markkinoida hänen omana toiveenaan. Sosiaalisena ihmisenä hän halusi aina luoda uusia kontakteja, ja muutto uuteen paikkaan jos mikä soi siihen mahdollisuuksia.
Hanna Jensenin kirjat ovat lukuelämyksen lisäksi valtaisia tietopankkeja muistisairaan ihmisen kanssa eläville ja muille asiasta kiinnostuneille. Soljuvan tekstin, kertomusten ja kokemusten lisäksi niissä on huikea määrä tietoa, joka auttaa jokaista omaishoitajaa ja sellaiseksi kenties joskus tulevaa monissa käytännön asioissa.
– Halusin tehdä asiaa ymmärrettäväksi, jokaisen havaittavaksi ja ikään kuin kansantajuiseksi. Muistisairaus ei ole häpeä henkilölle itselleen eikä tämän kanssa elävälle. Se on elämänvaihe, johon jokaisen pitää samastua ja oppia katsomaan asioita ehkäpä eri tavalla kuin on aikaisemmin tottunut niitä tarkastelemaan.
– Muistisairas ihminen ei katoa eikä lakkaa olemasta. Hän elää eri maailmassa ja ajassa, mutta ihmisenä hän säilyy yhtä tärkeänä kuin kaikki me muutkin, lohjalaislähtöinen Hanna Jensen painottaa.
Juttu on julkaistu aiemmin Länsi-Uusimaa-lehdessä.