Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Historiallinen tulos: | Elinajanodote laski ja kuolleisuus nousi – Vastaavaa ei ole nähty pitkään aikaan

Kuolleisuuden nousu oli poikkeuksellista ja elinajanodote laski viime vuonna eniten 60 vuoteen, kertoo Tilastokeskus.

Ennakkotietojen mukaan kuolleita oli yli 5 200 enemmän kuin vuotta aiemmin. Kuolleiden ennakollinen kokonaismäärä oli 62 886 eli suurin vuoden 1944 jälkeen.

Kuolleisuuden kasvu heijastuu myös vastasyntyneiden elinajanodotteeseen, joka Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan laskee vuonna 2022 tytöillä 0,6 vuotta ja pojilla 0,5 vuotta.

Viimeksi tyttöjen elinajanodotteessa on nähty vastaavan tasoinen pudotus vuoden aikana vuonna 1957 ja pojilla vuonna 1962.

Ennakkotietojen mukaan elinajanodote olisi vuonna 2022 pojilla 78,6 ja tytöillä 83,8 vuotta.

Viimeksi elinjanaodote oli Suomessa havaitulla tasolla tytöillä vuonna 2013 ja pojilla vuonna 2017.

– Elinajanodotteen perusteella kuolleisuus lähti Suomessa nousuun syksyllä 2021. Viimeisen puolentoista vuoden aikana naisten elinajanodote on laskenut 0,9 vuotta ja miesten 0,6 vuotta, Tilastokeskuksen yliaktuaari Markus Rapo sanoo tiedotteessa.

Naisten elinajanodote laskee jo toista vuotta peräkkäin. Tätä ei ole tapahtunut kertaakaan aiemmin vuosien 1950 ja 2021 välisenä aikana.