Joka toisessa vuoden 2021 kuolonkolareista löytyi taustalta ajoterveysriski, jolla oli vahva yhteys onnettomuuteen.
Tämä käy ilmi Onnettomuusinstituutin aineistoista.
Merkittävimmät ajoterveyteen vaikuttavat sairaudet ovat sydän- ja verisuonitaudit, päihderiippuvuus ja muut mielenterveysongelmat.
Vajaalla 40 prosentilla onnettomuuskuljettajista ei ollut lainkaan diagnoosia sairaudesta, jonka katsotaan myötävaikuttaneen onnettomuuteen keskeisimmin.
Terveyden kannalta riskikuljettajiksi määritellyistä alle 40 prosentilla oli diagnoosi sairaudesta, joka oli onnettomuuden kannalta oleellinen. Näistä sairauksista kolmannes oli sydän- ja verisuonitauteja ja loput psyykkisiä sairauksia, kuten päihderiippuvuutta. Yhtä suurelta osalta kuljettajista diagnoosi puuttui, vaikka ajoterveysriski oli olemassa.
– Alidiagnosointi on merkittävä ongelma, johon kuljettajat itse myötävaikuttavat. Uudet kuljettajat eivät ajokorttia hankkiessaan ilmoita oleellisia sairauksiaan, ja toisaalta vanhemmat kuljettajat peittelevät iän myötä tulleita vaivojaan, OTIn teknologiapäällikkö Tapio Koisaari kertoo Onnettomuusinstituutin tiedotteessa
Yhden ongelmaryhmän muodostavat puuttuvasta ajo-oikeudesta huolimatta sitkeästi ajamista jatkavat kuljettajat. Terveysriskin omanneista kuljettajista reilulla viidenneksellä ei ollut onnettomuushetkellä riittävää ajo-oikeutta. Osa heistä ei ole koskaan omistanut ajokorttia, osa taas on menettänyt ajo-oikeutensa, tiedotteessa kerrotaan.