Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pihabongaus | Näitä tiaisia näkyi pihoissa vähemmän kuin koskaan aiemmin – Myös ennätysmääriä havaittiin

BirdLife Suomen Pihabongauksesta saatiin viikonloppuna hälyttäviä tuloksia metsätiaisten alamäestä: kuusitiaisia ja hömötiaisia havaittiin vähemmän kuin koskaan aiemmin. Hömötiainen on erittäin uhanalainen laji.

Töyhtötiaisia on pihabongattu vähemmän vain kerran aiemmin.

Tilhistä ja räkättirastaista tuli hyvin vähän havaintoja, mikä BirdLife Suomen mukaan johtuu kehnosta marjatilanteesta. Lähes kateissa olivat myös urpiaiset, ja tavallista vähemmän havaittiin muun muassa peippoja ja järripeippoja.

Tikkojen tilanne sen sijaan näyttää Pihabongauksen valossa hyvältä. Käpytikkaa ja harmaapäätikkaa havaittiin ennätyspaljon, palokärkiä ja uhanalaisia valkoselkätikkoja on vain kerran aiemmin nähty enemmän.

Myös punatulkut ylsivät toiseksi runsaimpaan lukuun.

Yksilöiden määrällä mitaten Pihabongauksessa havaittiin eniten talitiaisia, keltasirkkuja ja sinitiaisia.

Yleisimpiä eli useimmilla pihoilla puolestaan havaittiin talitiaisia, sinitiaisia ja harakoita.

Harvinaisin laji oli Hangossa nähty pikkusirkku.

Kaikkiaan tämän vuoden Pihabongauksessa on toistaiseksi ilmoitettu havaintoja 99 lintulajista ja lähes 400 000 lintuyksilöstä.

Tiedot ovat alustavia ja ne perustuvat runsaan 10 000 paikan havaintoihin.

Havaintoja voi ilmoittaa vielä perjantaihin 3.2. saakka.

Pihabongauksessa tarkkaillaan tammikuun viimeisenä viikonloppuna tunnin ajan lintuja omalla pihalla tai muulla paikalla. Pihabongauksen tarkoituksena on innostaa ihmisiä tarkkailemaan lähiluontoa. Samalla kerätään tietoa maamme talvilinnuston muutoksista.