Mikäli julkisuudessa haluaa olla yhtään räväkämmällä profiililla, se vaatii hyvin paksua nahkaa ja riittävän huonoa huumorintajua, naiset sanovat.
Internetin syvistä kansalaispalautteen viemäreistä kumpuava nettipalaute on noussut alkuvuodesta taas keskusteluun. Viimeksi asia nousi voimalla esiin, kun Portion Boysin Tiina Forsby nosti saamansa verkkokommentit julkisuuteen. Forsbyn vastaanottamia kommentteja voi pitää hyvinkin kyseenalaisina.
Tunteita puolesta ja vastaan nostavan yrittäjä Sointu Borgin vastaus hieman yllättää, kun häneltä kysyy mikä on kummallisinta kansalaispalautetta jota on tullut vastaan.
– Oudointa on palaute sellaisilta ihmisiltä, joita pitää ihan järkevinä, mutta palaute on sitten aivan muuta. Sieltä tulee hampurilaismallilla, että ensin kehutaan kaksi riviä ja sen jälkeen aletaan tykittää että mikä Soinnun elämässä on pielessä, Borg kuvailee.
Räväkästä profiilista tuttu ja hyvin suorapuheinen nainen sanoo, että varsinainen seksuaalinen häirintä jäi Diili-ohjelman aikoihin. Borg voitti tuotantokauden ohjelmassa, jota veti Jaajo Linnonmaa. Linnonmaan ja Borgin välisiä epäselvyyksiä on sen jälkeen käyty paljon läpi myös julkisesti.
Borg voitti kilpailun, mutta luvatun työpaikan kanssa oli vähän ja niin näin.
– Jos tulee kritiikkiä, se liittyy tähän meikäläisen henkilöbrändiin. Se on tietoisesti provosoiva ja olen tietysti myös laskelmoiva tyyppi. Ihmisiä harmittaa, että ei se Sointu saisi kyllä kiroilla eikä näyttää keskisormea, Borg sanoo.
Henkilöbrändi on kärjekäs, ja siinä on puolensa ja puolensa.
– Joitain mainoskasvodiilejä on mennyt ohi siksi, että tilaaja on ajatellut että tähän tarvitaan neutraalimpi tyyppi. Jos kuitenkin ajattelen isoa kokonaisuutta, olen ilman muuta sitä mieltä että tämä tyyli on antanut enemmän kuin ottanut, ehdottomasti, Borg täräyttää.
Ihmisiä harmittaa, että ei se Sointu saisi kyllä kiroilla eikä näyttää keskisormea.
Sointu Borg

Entinen kansanedustaja, nykyinen Kulta ry:n pääsihteeri Rosa Meriläinen sai ensimmäiset kokemuksensa kriittisestä kansalaispalautteesta silloin kun Sointu Borg oli 3-vuotias, siis vuonna 1995. Tämä tapahtui siis jo vuosia ennen kuin kansalle tulivat tutuksi tarinat huumekokeiluista, hämmästely hameen pituudesta tai vittu haisee hyvältä -pinssi. Meriläinen oli yhden kauden kansanedustajana vuodesta 2003 vuoteen 2007, ja ehti sinä aikana kuumentaa tunteita muun muassa kertomalla huumekokeiluistaan, pitämällä eduskunnassa varsin lyhyttä hametta sekä käyttämällä naisen sukupuolielimeen viittaavaa pinssiä.
Meriläinen muistelee, että ensimmäiset "yhteiskunnalliseen aktiivisuuteen liittyvät kansalaispalautteet" tulivat jo 1995 – siis kahdeksan vuotta ennen kuin Meriläinen valittiin vihreiden kansanedustajaksi ja julkisuuden rumpu alkoi kunnolla paukkua.
– Sillä tavalla ajat ovat muuttuneet, että tällä vuosituhannella ei ole tullut enää vihafakseja. Perinteisen postin ja häirikköpuheluiden määrä on vähentynyt. En ole enää nuori naispoliitikko, joten sähköpostin avaaminen ei pelota, eikä puhelinnumeroa tarvitse pitää salaisena, Meriläinen kuvailee.
– Toki kaikki palaute ei ole negatiivista. Saan enemmän fanipostia kuin kielteistä palautetta, hän jatkaa.
Molemmille naisille pikaviestipalveluiden tai sosiaalisen median kautta lähetetyt kikkelinkuvat ovat tuttuja. Ne liittyivät Meriläisen mukaan tekniikan kehittymiseen.
– Some ja pikaviestipalvelut ovat mahdollistaneet kuvien lähettämisen matalalla kynnyksellä. Kikkelinkuvat yleistyivät etenkin Messengerin myötä nopeasti perinteisen verbaalisen palautteen rinnalla, hän sanoo.
Sointu Borg sanoo, että kansan lähettämät kikkelinkuvat loppuivat jossain vaiheessa.
– Kikkelinkuvat loppuivat siihen vaiheeseen, kun persoonani tuli julkisuuteen enemmän tutuksi. Peruspenteiltä on tullut paljon ihmettelyä siitä, että miten voi mennä keskisormi pystyssä ja kiroilla niin paljon. Luultavasti he hoksasivat siinä vaiheessa, että tuo on niin hullu ihminen, että sille ei tosiaan kannata lähettää kuvia kulkusistaan, Borg pohtii ja nauraa päälle.
Räväkkä tyyli on nostanut Borgin ja Meriläisen kansan tietoisuuteen, mutta on sillä ollut myös hintansa. Meriläinen on huolissaan maalittamisesta, jonka kohteeksi päätyy hänen mielestään nykyään turhankin helposti.
– Sosiaalinen media on tehnyt maalittamisen helpoksi, joten mittakaava vihaviesteissä voi tukkia kohteen kaikki viestintäkanavat ja tehdä elämän digitaalisessa maailmassa todella työlääksi ja raskaaksi. Itse en ole koskaan joutunut maalittamisen kohteeksi, Meriläinen sanoo.
Borg sanoo, että on tietoisesti rakentanut omasta profiilistaan räväkän ja provosoivan päästäkseen esille. Hän ei suosittele sellaista kuitenkaan kaikille.
– Nahan pitää olla todella paksu ja huumorintajun erittäin huonoa, jotta tällaista jaksaa. Viime syksynä huomiota herättänyt Kuinka haistattaa asialliset vitut? -kirja tulee paperiversiona ulos keväällä, ja mainoskampanjassa istun haarat levälläni keskisormet pystyssä. On siinä peruspentillä taas vähän kestämistä, Borg sanoo.
Viime viikon Emma-gaalassa Sointu Borg huomasi, että Suomessa on vielä radikaalimmin tikun nokkaan nousevia ihmisiä. Tai keskeisesti heitä on Borgin mukaan kaksi: artisti Erika Vikman ja pääministeri Sanna Marin (sd.).
– Kyllähän keltainen lehdistö katsoo sen, että nämä ihmiset myös nostavat sitä kansan pulssia ja ruokkivat sitä, koska se edistää myyntiä, totta kai näin. Hyvänen aika, millaista tykitystä nämä sitten saavat osakseen kaikenlaisilla alustoilla.
Borg sanoo arvostavansa varsinkin Vikmanin imagoa.
– Se on luotu ja sitä pidetään yllä todella taitavasti, ja ehdottomasti kaikki arvostus sinne. Se vaatii myös kovaa päätä, että sitä ryöpytystä jaksaa, Borg huomauttaa.