Vernissa löysi väistötilat remontin ajaksi Myyrmäessä sijaitsevasta Myyräncolosta.
Kulttuuritehdas Vernissan väki muuttaa remontin tieltä Myyrmäkeen huhtikuussa.
– Väistötiloja valmistellaan Kulttuuritalo Myyräncoloon, ravintola Topparin yläkerrassa olevaan entiseen yökerhotilaan, kertoo Vernissan kulttuurisen nuorisötyön esihenkilö Vesa Peipinen.
– Muuton työnimenä on Westside Vernissa, hän naurahtaa.
Vernissan toiminta loppuu 6. huhtikuuta, ja sitten alkaa talon tyhjennys tekniikkalaitteista ja kalusteista. Peipisen mukaan muutto on melkoinen urakka.
– Se vie oman aikansa, ja se täytyy tehdä hallitusti. Muutama viikko siihen menee. Voimme viedä tavaroitamme myös Myyräncolon kellarin varastoon.
Vernissan toiminta ei jatku heti muuton jälkeen, vaan vasta alkusyksystä.
– Siellä pitää tehdä remonttia ja laittaa paikat kuntoon. Sitten mennään kesälomille. Taidetoiminta alkaa väistötiloissa täydellä teholla syyskuussa, Peipinen kertoo.
Lue myös: Vernissan peruskorjaukselle näytettiin vihreää valoa – hintalappu noin 8,1 miljoonaa euroa
Muuton työnimenä on Westside Vernissa.
Myyräncolon noin 500-neliöisiä väistötiloja remontoidaan parhaillaan muutaman kymmenentuhannen euron summalla. Niihin muuttaa lähes koko Vernissan nuorten taidetoiminta, muun muassa kuvataidepuoli sekä animaatio- ja musiikkistudiot.
Velmu ry vuokrasi toimiston Myyräncolosta jo syksyllä 2021, jolloin Vernissan remontin piti alkujaan alkaa.
– Pyrimme saamaan soitonopetuksen alkamaan myös Myyrmäncololla, sanoo Velmun toiminnanjohtaja Tommi Ouvinen.
Kulttuuritehtaassa harjoitelleet bändit eivät sijoitu Myyräncoloon, vaan ne ovat etsineet bändikämppiä muualta.
Tikkurilan Teatteri sekä ja Tikkurilan Teatteri- ja Sirkuskoulu eivät ole vielä löytäneet väistötiloja teatteritoiminnalle, -opetukselle, puvustolle ja lavasteille.
– Raatikon kanssa on puhuttu, että siellä (Silkissä) olisi mahdollista järjestää yksittäisiä esityksiä remontin aikana, mutta sielläkin on täyttä, joten ne tilat eivät meille riitä, kertoo teatterinjohtaja-rehtori Carita Välitalo.
Peipinen sanoo, että kulttuuritehtaan porukka muuttaa Myyräncoloon ”innostunein mielin”. Peipisen mukaan sinne muuttaa parikymmentä työntekijää, kun mukaan lasketaan myös Vernissan tuntiohjaajat ja taideohjaajat.
– Kulttuuritalo on hyvä paikka toiminnallemme – toivottavasti syntyy synergiaa Myyräncolon muiden toimijoiden kanssa.
Väistötilojen vuokra on Peipisen mukaan ”kohtuullinen”, noin 10 euroa per neliö.
– Vielä ei ole kirjallista vuokrasopimusta tehty Myyräncolon kanssa.
Vernissan väki aikoo järjestää toimintaa myös kouluissa ja nuorisotiloissa sekä konsertteja ja tapahtumia Myyrmäen Skenesalissa.
Vernissa remontoidaan läpikotaisin historiaa kunnioittaen tulevan elokuun ja joulukuun 2024 välillä.
– Tavoitteena on, että alkuvuodesta 2025 toimintamme jatkuisi Vernissan uusissa tiloissa, Peipinen kertoo.
Peruskorjauksen kustannusarvio on noin 8,1 miljoonaa euroa. Korjaustöiden aikana uusitaan kaikki: ilmanvaihto, sähköt, valaistus, kahvilan keittiö, kellarikerroksen musiikkitiloja ja vesikatto. Samalla kahvilan terassia laajennetaan.
– Taidetoiminnan edellytykset paranevat huomattavasti Vernissassa, Peipinen summaa.