Leukemian sairastanut tyttö nauttii nyt ihanan tavallisesta tokaluokkalaisen elämästä.
Laina Liukko-Sipi, 8, sairastui erittäin harvinaiseen leukemiaan puolitoistavuotiaana vuonna 2016. Huoli heräsi, kun perheen kolme lasta palasivat matkalta flunssassa, mutta Lainan flunssa ei parantunut millään.
Lapsi otettiin Jorviin viikkojen tutkimuksiin. Pikku hiljaa lääkäreillä heräsi epäilys verisairaudesta. Ensin perhe sai huojentavia uutisia, kun akuutti leukemia suljettiin pois. Luvassa oli kuitenkin pahempaa.
Muutaman viikon päästä taaperolla todettiin erittäin harvinainen JMML-tyypin leukemia, johon sairastuu Suomessa vain yksi tai kaksi lasta vuosittain.
– Ainoa hoitomuoto tähän on kantasoluhoito, ja meille sanottiin, että todennäköisyys hoidon onnistumiselle on 60–70 prosentin luokkaa, muistelee isä Henry Liukko-Sipi perheen elämän mullistanutta hetkeä.
– Laina oli muistaakseni sinä vuonna ainut tähän leukemiaan sairastunut. Aikamoinen käänteinen lottovoitto.
Ensimmäinen kantasoluhoito tehtiin kesällä 2016 yhdysvaltalaisen luovuttajan kantasoluilla, ja sairaala-arkea elettiin tässä vaiheessa kuukausikaupalla.
Muutama kuukausi kotiutumisen jälkeen edessä oli kuitenkin vielä pahempi isku, sillä syövän todettiin uusiutuneen entistä ärhäkämpänä.
– Se oli kauhea paikka. Meille kerrottiin, että todennäköisyys sille, että Laina selviäisi, oli enää vain noin 20 prosenttia.
Sankarinhommia olisi nyt tarjolla.
– Onneksi aivot suojelevat meitä. Jotkut ajat ja muistot tuntuvat tosi sumuisilta.
Sopiva kantasoluluovuttaja löytyi Saksasta. Jo ensimmäisen kantasoluhoidon alla oli selvinnyt, ettei perhepiiristä löydy Lainalle sopivia kantasoluja. Suomestakaan ei löytynyt sopivaa luovuttajaa.
– Sankarinhommia olisi nyt tarjolla. Etenkin nuoria miehiä tarvittaisiin lisää kantasolurekisteriin, koska jostain syystä miesten kantasolut sopivat hyvin luovutettavaksi. Rekisterin pitää olla iso, jotta mätsi löytyy, Henry Liukko-Sipi sanoo.
– Saksalainen luovuttaja oli enkeli, joka lääkäreiden ja hoitajien kanssa pelasti Lainan hengen. Kuin ihmeen kaupalla Laina selvisi ja elää nyt ihanan tavallista tokaluokkalaisen elämää. Huomisesta emme koskaan tiedä, mutta tänään asiat ovat enemmän kuin mallillaan.
Lapsen sairastuminen laittoi normaalin arjen moneksi vuodeksi tauolle.
Laina on viettänyt kaikkiaan lähes vuoden päivät sairaalassa ja neljä ja puoli vuotta infektioeristyksessä.
Rankat hoidot haurastuttivat hänen luunsa niin, että reisiluu ja nilkka katkesivat ja Laina oli kotiutumisvaiheessa viikkokausia alaraajat kipsattuna.
Ulkopuolista lisäapua tarvittiin myös siksi, että perheen äiti tippui hevosen selästä, ja mursi selkänsä kolmesta kohtaa.
– Lapsen sairastuminen koettelee koko perhettä. Oma äitini pysäytti oman elämänsä hoitaakseen meidän huushollia ja kahta muuta lasta, että pystyimme olemaan Meilahdessa.
Nyt Laina on taekwondoa ja ratsastusta harrastava tokaluokkalainen. Kontrollikäyntejä jatketaan ja käänteishyljintä aiheuttaa nivel- ja iho-oireita.
– Melkein joka aamu meinaa itku tulla, kun Laina laittaa repun selkäänsä ja pääsee lähtemään kouluun muiden tavoin. Aikamoisia tunteita herättää myös niiden perheiden kohtalot, joilla kaikki ei ole mennyt näin hyvin kuin meillä.
Liukko-Sipi kertoo perheensä saaneen apua ja vertaistukea syöpään sairastuneiden lasten ja heidän läheistensä yhdistykseltä Sylva ry:ltä. Hän on toiminut myös itse kyseisen yhdistyksen hallituksessa.
– Haluaisin, että ne perheet, jotka tällä viikolla saavat syöpädiagnoosin ymmärtäisivät, etteivät he ole yksin, sanoo Liukko-Sipi.
Laina on päässyt viime aikoina muutaman kerran katsomaan HIFK:n pelejä perheen kanssa. Ensikosketuksen jääkiekkohuumaan hän sai kantasolusiirtojen välillä perheen kanssa ulkoillessa.
– Kärryttelimme usein Nordiksen viereen hampurilaiselle. Matsipäivinä jengi kulki ohi Lainalle iloisesti peukkua näyttäen. Sanoin silloin Lainalle, että tullaan matsiin, kun paranet.
Laina toimii kiekonpudottajana HIFK:n kotiottelussa 21. helmikuuta. Ottelulla kerätään varoja syöpään sairastuneiden lasten ja heidän perheidensä tukemiseksi.