– 86-vuotias isoäitini status on sodan lapsi. Nyt olen tajunnut, että myös tyttäreni on sodan lapsi, sanoo kiovalainen Natalya Starynska, 38.
Sota muutti hänen elämänsä hyvin äkisti.
Vielä 22. helmikuuta 2022 Starynska rekisteröi uuden autonsa nimiinsä ja oli sopinut pankin kanssa neuvottelut seuraavasta lainaerästä torstaille 24. helmikuuta.
23. helmikuuta Starynska aloitti odottamansa dubbauskurssin.
– Kurssilta kotiin palattuani olin niin onnellinen.
Seuraavana aamuna hän heräsi pommien ääniin. Pankki ilmoitti, että lainaneuvottelu oli peruttu eikä seuraava dubbaustuntikaan toteutunut suunnitellusti.
Venäjän hyökkäys yllätti Natalya Starynskan.
– Minulla on paljon ystäviä, jotka olivat varautuneet. Heillä oli vaatteet ja paperit valmiiksi kasseissa. Kun pommitus alkoi kello 5, kello 5.30 he olivat jo jättäneet kotinsa. Minulla sen sijaan oli valmistelut tekemättä. Lapsi nukkui, mies oli työmatkalla toisessa kaupungissa, autoni ei ollut tankattu... En ollut varautunut enkä pystynyt tekemään päätöksiä, koska olin shokissa.
Mies oli kuitenkin valmis. Hän kehotti Starynskaa kokoamaan tavaransa ja menemään miehen veljen luo. Seuraavana päivänä mies palasi, keräsi perheensä kasaan, onnistui tankkaamaan auton ja ajoi vaimonsa, tyttärensä, äitinsä sekä lemmikit Länsi-Ukrainaan. Sen jälkeen mies palasi puolustamaan Kiovaa.
Starynskan Suomessa asuva äiti soitti ja pyysi tyttärensä luokseen. Neljä päivää hyökkäyksen jälkeen Natalya Starynska, Olga-tytär, kissa ja koira sekä sisko tyttärineen ja kissoineen olivat Slovakian rajalla, missä he jonottivat 36 tuntia. Suomeen he saapuivat 9. maaliskuuta.
Pakomatka tuntui epätodelliselta.
– Sitä ajaa autolla ja uutisissa kerrotaan, että sadat kaatuvat – tätä paikkaa pommitetaan, tässä kaupungissa on venäläisiä joukkoja... Painajainen.
Suomi tuntui turvasatamalta.
– Suomen kansa ja hallitus auttoivat paljon. Olemme hyvin kiitollisia kaikesta saamastamme avusta ja tuesta, jotka ovat tuplasti arvokkaampia vaikeina aikoina.
Alamme olla aktiivisia kansalaisia.
Sodan vuosipäivä herättää Natalya Starynskassa ristiriitaisia tunteita.
– Sota on yhtäältä tarina urheudesta ja voimasta, jota emme tienneet meillä olevan. Toisaalta sota jatkuu yhä.
Starynska arvelee, että parhaassa tapauksessa sota loppuu vuoden päästä.
– Sota loppuu, kun Ukraina on vapautettu. Ja se tarkoittaa paitsi nyt miehitettyjä alueita, myös aiemmin menetettyjä.
Starynska viittaa muun muassa Krimin niemimaahan, jossa Ukraina on sotinut Venäjää vastaan vuodesta 2014 lähtien.
Starynskaa vaivaa myös se, että länsimaiden apua alkoi tulla vasta siinä vaiheessa, kun iilmeni, että Ukraina ei kaadu.
Starynskan pakolaisuus ei kestänyt kauan.
Kun Kiovassa kesällä oli melko rauhallista, hän päätti palata Helsingistä miehensä luo. Molemmat ovat nyt normaaleissa töissään.
Perhe yhdistyi syksyllä juuri ennen kuin Venäjä alkoi voimakkaasti pommittaa heidän kotikaupunkiaan.
Vielä marraskuussa Starynska kertoi haastattelussa, että saattaisi viettää talven Suomessa. Hän on kuitenkin jäänyt Kiovaan.
– Myös siskoni harkitsee paluuta.
Marraskuussa elämä Kiovassa oli melko normaalia – lukuun ottamatta ilmahälytyksiä, pommien ääniä ja toistuvia sähkökatkoja.
– Nyt elämä on vielä normaalimpaa, Natalya Starynska kertoo.
Hänen mukaansa sähkökatkoja ei ole ollut koko Ukrainassa pariin viikkoon.
– Sähköverkkoyhtiö ilmoitti, että siinä, missä muuntajan korjaaminen vei heiltä useita viikkoja tai kuukausia, nyt se onnistuu muutamassa päivässä. Lisäksi heillä on nyt muuntajia varastossa, kun ne yleensä ovat tilaustavaraa.
Etänä töitä tekevän elämää helpottaa myös kotitalon uusi valokuituverkko, jonka ansiosta internet toimii katkojen aikanakin. Taistelun äänetkin ovat Kiovassa vaimenneet.
– Kuulemme yhä ilmahälytyksiä, mutta siitä taitaa olla noin kuukausi, kun viimeksi kuulin räjähdyksen.
Sota loppuu, kun Ukraina on vapautettu.
Kaikki ukrainalaiset eivät ole olleet yhtä onnekkaita.
Esimerkiksi Natalya Starynskan isoäidin ystäviä on joutunut pakenemaan rintaman alta. Starynskan perhe aikoo viedä tutuille pakolaisille vaatteita ja leluja, joille evakkorepussa tuskin on juuri ollut tilaa.
– Sotilaallisesta näkökulmasta olemme olleet voittoisia. Mutta siviilien näkökulmasta se on tragedia. Niin monet ovat kuolleet, niin monet talot on poltettu.
Hirveyksistä huolimatta Natalya Starynska näkee Ukrainan tilanteessa myös hyvää.
– Olemme paljon yhtenäisempiä.
Ukrainalaiset auttavat hänen mukaansa toisiaan enemmän kuin aiemmin ja ovat organisoituneempia kuin koskaan. Starynska uskoo, että pitkällä tähtäimellä nyt alkanut liikehdintä on Ukrainan demokratialle hyväksi.
– Alamme olla aktiivisia kansalaisia. Vuonna 2014 meillä oli varmaankin hyvin pieni määrä aktiivisia kansalaisia, nyt paljon enemmän. Nyt ihmiset välittävät, mitä tapahtuu, ja taistelevat oikeana pitämiensä asioiden puolesta.
Hän työskentelee itsekin useissa kehitysprojekteissa.
– Esimerkiksi Mariupolissa kaupungin johto kysyy kaupungista paenneilta, millainen uudelleenrakennetun Mariupolin pitäisi olla. Ihmisissä on paljon energiaa, kun he ajattelevat uudelleenrakennusta ja sitä, millaista elämä on sodan jälkeen.
Osa järjestelmistä, kuten oikeusjärjestelmä, pitää Starynskan mukaan tiukasti kiinni vanhoista rakenteistaan. Hän uskoo kuitenkin kansalaisten aktiivisuuden kantavan.
– Vuoden 2004 suurin virheemme oli uskoa, että jos valitsemme oikean presidentin, kaikki paranee. Mutta kävi ilmi, että oikea presidentti ilman vahvaa tiimiä ei riitä. Ja mikään hallinto ei toimi ilman aktiivisia kansalaisia. Jos vahvaa ja jatkuvaa kysyntää asioiden parantamiselle ei ole, ei ole tarjontaakaan, ekonomi Starynska kuvailee.
Vuoden 2004 presidentinvaalit voitti länsimielinen Viktor Juštšenko – uusintakierroksella, kun kansa oli noussut barrikadeille vilpillisenä pidetyn ensimmäisen yrityksen jälkeen. Juštšenkon saavutukset jäivät kuitenkin vähäisiksi.
Nyt tilanne voi olla toinen.
– Minusta meillä on toivoa, Starynska arvioi.