Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tikkurilassa jo vuosia järjestetty avoin taideluentosarja siirtyy Myyrmäkeen – Luennot näytetään myös livestriimauksena

Tikkurilassa jo yli kymmenen vuoden ajan syksyisin ja keväisin järjestetyn Taide, elämä, filosofia -luentosarjan kevätkausi käynnistyy jälleen keskiviikkona 1. maaliskuuta. Suurena muutoksena entiseen on kuitenkin se, että tästä eteenpäin luennot järjestetään Myyrmäessä.

Tähän asti luentoja on kuunneltu Galleria K:ssa Tikkurilassa, nyt niiden pitopaikaksi tulee Kino Myyri (Kinorinne 6).

– Monen vuoden aikana on jo ollut keskustelua siitä, että olisi kiva saada luentoja myös Myyrmäkeen. Lisäksi Galleria K on tilojensa ja tekniikkansa puolesta tarkoitukseen aika epäkäytännöllinen, luentosarjan alun perin ideoineen ja sen järjestämistä kautta vuosien luotsannut kulttuurituottaja Arja Keränen Vantaan kaupungilta summaa.

– Kino Myyrissä on parempi tekniikka, valtava kangas, mukavat istuimet ja nouseva katsomo.

Tila on muutenkin joustavampi. Luentojen kävijämäärä on vaihdellut ja joskus osallistujia on tullut yli istuinmäärän.

Katso myös: Vantaalaiset löysivät pikkugallerian taideluennot – Välillä istumapaikan on saanut vain lattialta

Keränen uumoilee, että kaikki Tikkurilan luennoille läheltä tulleet eivät välttämättä lähde niiden perässä Myyrmäkeen.

– Siksipä ne myös striimataan suoraan paikan päältä niin, että kotisohviltakin pääsee osallistumaan. Suora linkki löytyy osoitteesta tapahtumat.vantaa.fi/tef.

Maksuttomat, kaikille avoimet taideluennot pidetään keskiviikkoisin kello 18–19.30. Kino Myyrissä on ollut lauantaisista matineaelokuvista uusinnat keskiviikkoisin illansuussa. Luentopäivinä leffat onkin aikaistettu alkamaan alkamaan kello 14.

Luentosarja on valottanut taiteen eri aikakausia, suuntauksia ja suhdetta yhteiskuntaan. Myyrmäessä jatketaan syksyllä alkanutta teemaa, jossa taideteoksia lähestytään myyttien näkökulmasta. Luennoitsijana toimii taidehistorioitsija, FM, Maria Ollikainen. Kevään luentopäivät ovat 1.3., 22.3., 29.3. ja 12.4. Ensimmäisen luennon teemana on: Narkissos ja Pygmalion – kuviin rakastuvat miehet.