Suomen automarkkinat eivät tällä hetkellä kasva, mutta uusia automerkkejä maahan saapuu koko ajan lisää.
Yksi uusi tulokas on espanjalainen Cupra, joka kuuluu Volkswagen-konserniin.
Aikaisemmin se tunnettiin Seatin tehokkaana alabrändinä, mutta vuonna 2018 urheilullisesta Cuprasta tehtiin ikioma automerkki.
Cupra tekee toki edelleen vahvaa yhteisyötä isoveljensä kanssa.
Tuotemerkin muutoksesta johtuen Seat-nimen alla ei enää nähdä tehoversioita vaan näiden autojen keulalta löytyy kuparinuolta muistuttava Cupran tribaalilogo.
Jaakko Arhon mukaan Cupra on tuotemerkkinä rosoinen ja urheilullinen eikä sovi kaikille. Mauri Nurmi
Meille suomalaisille Cupra-tuotemerkki on alun perin tunnettu moottoriurheilun maailmasta. Harri Rovanperä ja Tony Gardemeister kilpailivat 1990-luvulla MM-ralleissa Seatin tehdaskalustolla.
Moottoriurheilu on edelleen vahvasti Cupran DNA:n ytimessä. Kuluvalla kaudella espanjalaismerkki on mukana muun muassa sähköautojen Formula E -sarjassa.
– Cupra ei halua olla massa-auto mutta ei myöskään mikään luksustason tuotemerkki. Koen, että olemme automaailmassa tällä hetkellä haastajan roolissa, markkinointipäällikkö Jaakko Arho sanoo.
Autojen ulkonäkö herättää voimakkaasti tunteita puolesta ja vastaan.
– Tuotemerkkinä Cupra on rosoinen ja urheilullinen eikä se sovi kaikille. Autojen ulkonäkö herättää voimakkaasti tunteita puolesta ja vastaan, Arho toteaa.
Formentor on Cupran suosituin myyntiversio. Mauri Nurmi
Tarjolla on tällä hetkellä neljä eri mallia: täyssähköinen Born, Formentor-crossover, Ateca-katumaasturi sekä Leon.
Lähivuosina tulossa on uutuuksia.
Volkswagen-konserniin kuuluva Cupra on ilmoittanut, että sen koko mallisto on täyssähköinen vuonna 2030.
Pääsimme myös kokeilemaan autoa eli Cupra Formentor -mallia.
Kyseessä oli 1,4-litraisen polttomoottorin ja sähkömoottorin muodostama lataushybridi.
Formentor on Cupran suosituin myyntiversio. Se on ensimmäinen automalli, joka ei perustu suoraan mihinkään jo olemassa olevaan Seatiin.
Ulkoisesti Formentor on ainakin toimittajan mielestä erittäin hyvän näköinen.
Vihainen ja korkea crossover-korimalli kääntää takuuvarmasti katseita.
Auton tilat, tavaratila ja ajettavuus ovat hyvällä mallilla. Ohjaamo on hieman muovinen mutta tyylikkään näköinen.