Uusi Lepsämänjoen ylittävä silta on tarkoitus avata liikenteelle syyskuun aikana.
Luoteis-Vantaan Luhtaanmäen suunnalla kuuluu pian pauketta, kun purkukoneet iskevät kiinni Lepsämänjoen siltaan.
Kohta Vanhan Hämeenlinnantien kulkusilta on muisto vain, kun sen tilalle rakennetaan uusi.
Purkutuomio oli väistämätön ratkaisu.
– Se on vuonna 1959 valmistunut silta, joka on tuettu puupaaluilla. Se on elinkaarensa päässä, perustelee pääurakoitsijana häärivän Tehan Oy:n työmaapäällikkö Mikko Kekäle.
Autoilijat joutuvat totuttelemaan siltaurakan tuomiin poikkeuksellisiin liikennejärjestelyihin puolisen vuotta.
Vanha Hämeenlinnantie katkaistaan liikenteeltä Luhtaanmäentien ja Peräjäntien välillä 6. maaliskuuta.
Kello 7 alkaa tapahtua. Siltatöiden aikana liikenne ohjataan kiertotielle Luhtaanmäentien ja Kistolantien kautta. Autoilijat joutuvat kiertämään noin 3,5 kilometrin matkan.
Kekäle ei usko, että mutkasta muodostuu kulkijoille jonkinlainen riesa.
– Kiertotie on jouheva, kun vain oppii käyttämään sitä, hän arvioi.
Ohikulkijat saavat seurata urakkaa näillä näkymin syyskuun loppuun asti, jolloin uuden sillan pitäisi olla valmis.
1950-luvun sillan purkutyöt starttaavat heti, kun liikenne on katkaistu 6. maaliskuuta.
Kekäleen mukaan kyseessä on ”normaali sillanpurku-urakka”, jossa ei pitäisi olla mitään ihmeellistä.
– Toivotaan, että viikossa silta on purettu, hän tuumii.
Kekäle valottaa hieman työvaiheita. Maaliskuun loppupuolella käynnistyvät uuden sillan paalutustyöt, jotka kestävät kolmisen viikkoa. Uusi teräsrakenne asennetaan paikalleen touko–kesäkuun vaihteessa.
– Ensin nostetaan teräsrakenne isolla nosturilla paikalleen joen päälle, ja sitten valetaan betonikansi päälle, Kekäle kuvaa.
Uudesta, jykevästä teräspalkkisillasta tulee hieman nykyistä pidempi.
– Se maksaa pyöreästi miljoona euroa, Kekäle laskee.
Hankkeesta vastaa Uudenmaan ely-keskus.
Muokattu 1.3. 2023 klo 11.48: Korjattu otsikkoa: Hämeenlinnanväylä muutettu Hämeenlinnantieksi.