Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Gallup | Kolme puoluetta saamassa Uudellamaalla lisäpaikan eduskuntaan – Suurin yllättäjä voi olla keskusta

Kokoomus on rynnistämässä Uudenmaan suurimmaksi puolueeksi tulevissa eduskuntavaaleissa. Tämä ilmenee Etelä-Suomen Median ja Mediatalo Keskisuomalaisen vaaligallupista, jonka on toteuttanut Tietoykkönen.

Jos vaalit pidettäisiin nyt, kokoomusta äänestäisi joka neljäs uusmaalainen. Oppositiossa puolue on kasvattanut suosiotaan yli 4 prosenttiyksikköä.

Kakkossija näyttää menevän hallituspuolue SDP:lle, jota äänestäisi nyt vajaa viidennes (19 prosenttia).

Oppositiopuolue perussuomalaiset on kasvattanut suosiotaan enemmän kuin SDP. Tässä vaiheessa kiri näyttää riittävän Uudenmaan kolmanneksi suurimmaksi eduskuntapuolueeksi 18,3 prosentin kannatuksella.

Kakkosen ja kolmosen välinen ero mahtuu kuitenkin tutkimuksen virhemarginaaliin.

Kolmen kärjen lisäksi kannatustaan on nostanut vain vasemmistoliitto, 6,3 prosenttiin.

Suurin pudottaja on vihreät, jonka kannatuksesta näyttää neljässä vuodessa sulaneen kolme prosenttiyksikköä.

Tietoykkösen tutkimuspäällikkö Juha Määttänen toteaa, että kansalaiset etsivät tietoa sitä enemmän, mitä lähemmäs vaaleja mennään. Tämä voi vielä vaikuttaa puolueiden kannatusjakaumiin.

Iän vaikutus äänestysvarmuuteen on monesti lähes lineaarista.

Juha Määttänen, Tietoykkönen

– Arvioilta joka kolmas äänestäjä on liikkuva, joten paljon epävarmojen äänestäjien ääniä on jaossa. Perussuomalaisilla on laaja kannatuspotentiaali, mutta kannattajien äänestäminen on ollut ajoittain epävarmaa. Puolueen tulos riippuu paljon tästä, kuinka hyvin kannattajat saadaan äänestämään. SDP:n ja Kokoomuksen kannattajilla äänestäminen on ollut vakaampaa.

Kolme kärkipuoluetta ovat kukin saamassa Uudenmaan vaalipiiristä yhden kansanedustajan lisää.

Kenties suurin yllättäjä on kuitenkin keskusta. Vaikka sen kannatus on madellut gallupista toiseen, puolue on kyselyn perusteella pitämässä kiinni molemmista uusmaalaisista paikoistaan.

– Niistä toinen paikka on epävarma, koska kyseessä on viimeinen jaettava paikka. Viimeisestä paikasta kamppailee keskustan kanssa tiukasti perussuomalaiset ja kokoomus, Juha Määttänen kommentoi.

Edustajia ovat menettämässä vihreät ja kristillisdemokraatit, yhden kumpikin.

Tämä tarkoittaisi, että kristillisdemokraatit jäisi kokonaan ilman uusmaalaista kansanedustajaa.

Hallituspuolue vihreiden edustajamäärä laskisi Uudellamaalla viidestä neljään.

Uusmaalaiset ovat keskimäärin varsin varmoilta puoluekannastaan, sillä 99 prosenttia on siitä vähintään melko varmoja. Täysin varmoja on kuitenkin hieman alle puolet (45 prosenttia).

Kaikkein varmimpia puoluekannastaan ovat RKP:n äänestäjät (täysin varmoja 63 prosenttia).

Täysin varmojen osuus on yli puolet myös perussuomalaisilla (55 prosenttia) ja keskustalla (52 prosenttia).

Vihreiden edustajien pallit huojuvat kyselyn perusteella eniten, sillä puolueen kannattajista täysin varmoja on vain 16 prosenttia.

– Vihreiden kannattajien epävarmuus johtuu kannattajakunnan nuoresta iästä. Nuorten keskuudessa äänestäminen on ylipäätään vanhempia ihmisiä epätodennäköisempää ja nuorissa on vanhempia ihmisiä enemmän myös liikkuvia äänestäjiä, Juha Määttänen kertoo.

Epävarmimpia puoluekannastaan ovat alle 45-vuotiaat, joista täysin varmoja on tässä vaiheessa vain noin kolmannes.

Yli 70-vuotiaista puoluevalinnan on lyönyt täysin lukkoon 75 prosenttia.

– Iän vaikutus äänestysvarmuuteen on monesti lähes lineaarista (suoraviivaista). Äänestysprosentti kasvaa vanhimpiin ikäryhmiin mentäessä siihen asti, kunnes tulee äänestämisen esteitä. Vanhemmat ihmiset ovat myös puolueuskollisempia kuin nuoret, joten heidän keskuudessa puoluekannan varmuus on parempaa kuin nuorilla, Määttänen sanoo.

Korjattu 3.3.2023 kello 9.03: Korjattu tietolaatikon luvut.