Joukkue pyrkii saamaan tappiollisen tuloksen siedettäväksi Tonni täyteen -kampanjalla.
Lentopallon miesten pääsarjassa pelaava Vantaa Ducks ei ole päässyt tavoitteisiin taloudellisesti eikä pelillisesti. Tonni täyteen -kampanjalla pyritään takaamaan pelien jatkuminen myös ensi kaudella ja saamaan tappiollinen tulos siedettäväksi.
Kampanja huipentuu keskiviikkona pelattavaan runkosarjakauden viimeiseen otteluun. Lumossa asettuu vastaan Hurrikaani kello 18.30 alkaen. Perjantaihin tultaessa lippuja oli mennyt noin 20 prosenttia tavoitteesta.
– Yleensä lipunmyynti kiihtyy pelipäivää kohti. Ilmeisesti useassa tapahtumassa käy nykyään näin. On lippuja ostettu enemmän kuin normaaliotteluihin. Tavoitteeseen on matkaa, mutta tavoite onkin erittäin kunnianhimoinen, puheenjohtaja Ari Koskenoja kertoi perjantaina.
Tavoitteen toteutuminen edes valtaosaltaan olisi tärkeää.
– Jos normaalisti on reilut 400 katsojaa, niin nyt pitäisi olla se 800. Henkilökohtaisesti olisin siihen tyytyväinen.
Kampanjalla mitataan myös sitä, miten iso kannatus Ducksilla on kautta pääkaupunkiseudun.
Siitä pitää olla kiitollinen, että kiinnostus yleisön silmissä ei ole vähentynyt.
– Sen verran laajasti olemme pyrkineet levittämään viestiä koko pääkaupunkiseudulle, että itse henkilökohtaisesti katson myös tätä.
Minkälainen Ducksin tilanne on kentän ulkopuolella konkreettisesti?
– Kauden jälkeen tehdään lopullisia päätöksiä. Jos taloustilanne menee mahdottomaksi, on seuraavaan kauteen vaikea ponnistaa, Koskenoja muotoili.
Kentällä tilanne on se, että pelit jatkuvat Hurrikaani-matsin jälkeen sarjakarsinnoissa Kyyjärveä vastaan. Otteluparin voittaja säilyy, häviäjä ja 1-sarjan mestari ratkovat sarjapaikan ensi kaudelle.
Päävalmentaja Juho Rajala muistutti viime viikolla, että tavoitteet olivat ehdottomasti korkeammalla.
– Matkan varrella on ollut haasteita. On tullut pidempiä loukkaantumisia ja kaikennäköistä vastoinkäymistä. Ne selittävät osaksi sitä, miksi ei olla siellä, missä haluaisimme olla.
Rajala sanoi ennen runkosarjan kolmea viimeistä matsia, että Ducks lähti haastamaan kaikkia. Viime viikon tappiot Savo Volleylle ja Akaa-Volleylle sinetöivät pudotuspelipaikan karkaamisen. Myös sarjakarsinnat välttävä yhdeksäs sija karkasi.
– Valmistauduimme peleihin normaalein rutiinein. Konseptia emme lähteneet muuttamaan, tai heittämään hanskoja tiskiin. Taistelemme loppuun asti.
Arki ei siis ollut muuttunut mitenkään. Se ei ole tiedossa, mikä on tulevaisuuden tilanne.
– En osaa tuohon vastata. Pitää jutella seuran kanssa ja kuunnella, mitä ajatuksia heillä on. Tämä pitää arvioida myöhemmässä vaiheessa.
Rajala kiitteli katsojia.
– Tämän vuoden puolella heitä on käynyt katsomossa hyvin. Siitä pitää olla kiitollinen, että kiinnostus yleisön silmissä ei ole vähentynyt. Se on ollut hienoa huomata.
– Ottelutapahtumaa pyörittävät talkoolaiset ovat jaksaneet vetää ruljanssin kaikesta huolimatta läpi. Ja me olemme saaneet työrauhan.