Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Raju takaa-ajo Vantaalla: Huumekuski vaaransi jalankulkijoita ja rysäytti lumipenkkaan – poliisi juoksi lopulta pakenijan kiinni

Vantaalla tapahtui hurja takaa-ajo viime sunnuntaiaamuna.

Tapahtumat saivat alkunsa, kun poliisipartio huomasi Koivukyläntiellä auton, jossa ei ollut takana rekisterikilpeä näkyvillä.

Partio yritti pysäyttää auton, mutta tämän kuljettaja lähti ajamaan karkuun.

Pakenija kaahasi huomattavaa ylinopeutta ja aiheutti useita vaaratilanteita tiheästi asutulla alueella.

Kaahari ajoi muun muassa pitkin jalkakäytävää, jonka alueella oli tapahtuma-aikaan liikkeellä jo useita jalankulkijoita.

Pakomatka päättyi värikkäiden vaiheiden jälkeen Tuiskuntien ja Himalajantien risteykseen Ilolassa: siellä kuljettaja rysäytti bussien kääntöpaikan perällä olleeseen lumipenkkaan.

– Kuljettaja yritti törmäyksen jälkeen lähteä vielä juosten karkuun, mutta poliisi voitti tämän juoksukilpailun ja tavoitti epäillyn kuljettajan Mäkitieltä, kertoo Itä-Uudenmaan poliisin rikoskomisario Aleksi Topinoja tiedotteessa.

Poliisi otti kuljettajan kiinni useista rikoksista epäiltynä.

Hänen epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, törkeään rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.

Lisäksi hänen epäillään olleen liikenteessä varastetulla autolla. Kyseinen auto oli otettu aiemmin koeajoon varastetulla ajokortilla.