Itä-Uudenmaan poliisi tiedotti tiistaina henkilön kuolemaan johtaneesta putoamisturmasta Tikkurilassa.
Helsingin Sanomat kertoo, että menehtynyt henkilö oli nainen, jonka epäillään pudonneen seitsemännen kerroksen parvekkeelta parvekelasin hajottua. Lehden tietojen mukaan turmapaikkana oli vuonna 2020 valmistunut kerrostalo.
Onnettomuus tapahtui viime viikon torstaina noin kello kahdelta yöllä.
Poliisi ei epäile tapaukseen liittyvän rikosta.
Talon asukas kertoo lehdelle, että Vantaan rakennusvalvonta määräsi taloyhtiön parvekkeet käyttökieltoon viime viikon perjantaina.
Asukkaan mukaan turmaparvekkeelta puuttuu yksi neljästä keskikaiteen alapuolisesta lasista. Nyt aukko parvekelasituksessa on tilapäisesti tilkitty.