Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vantaalle pormestari? Näin valtuustoryhmien johtajat ajattelevat: ”Vaatisi perusteelliset selvitykset”, ”Helsinki varoittava esimerkki”

Vihreiden mielestä nyt voisi selvittää, toimisiko pormestarimalli Vantaalla. Valtaosa muista puolueista ei innostu ideasta.

Vantaan vihreät ehdottaa, että Vantaalla voisi selvittää pormestarimallin käyttöönottoa.

Ehdotus tipahti pian sen jälkeen, kun kaupunginjohtaja Ritva Viljanen (sd.) ilmoitti jäävänsä eläkkeelle kevään aikana.

Pormestari olisi poliittinen luottamustehtävä, johon vaaleissa menestynyt valittaisiin neljän vuoden määräajaksi. Kaupunginjohtaja taas on virkatehtävä, jossa ammattijohtaja voi olla pitempäänkin.

Vihreiden mukaan pormestarimalli on piristänyt kaupunkikehitystä Helsingissä, Tampereella ja Turussa, joissa malli on otettu käyttöön.

Vihreiden valtuustoryhmän puheenjohtaja Eve Rämö sanoo, että pormestarimalli erottaisi poliittisen johtamisen ja ammattijohtamisen toisistaan ja tekisi siten päätöksenteosta läpinäkyvämpää ja selkeämpää.

Pormestarimallissa ylin johto olisi suoraan vastuussa kuntalaisille, mikä lisäisi politiikan kiinnostavuutta ja läpinäkyvyyttä sekä vantaalaisten luottamusta kaupungin toimintaan.

– Ongelmallista demokratian kannalta on, jos kaupunginjohtajalla on jokin puoluekirja kuten Vantaalla on perinteisesti ollut. Silloin kaupungin ylin johto ei välttämättä edusta kulloistakin vaalitulosta, vaan jokin puolue saattaa saada ylintä päätösvaltaa jopa kymmeniksi vuosiksi, Rämö huomauttaa.

Pormestarimallia puitiin Vantaalla jo vuonna 2018 Uusi Vantaa -organisaatiouudistuksen yhteydessä, mutta silloin se ei saanut puolueryhmissä tarpeeksi kannatusta. Myöskään nyt mallia ei lähdetty edistämään, kun kaupunginhallitus päätti yksimielisesti, että kaupunginjohtajan virka julistetaan auki 27. maaliskuuta.

– Yritämme nyt käynnistää keskustelua joka tapauksessa puolueiden kesken: voisimme pohtia, minkälainen olisi Vantaan pormestarimalli ja voisiko siihen jossain vaiheessa siirtyä. Periaatteessa vaihdoksen pormestarimalliin voi tehdä kesken kaupunginjohtajakaudenkin, jos poliittista tahtoa siihen löytyy, Rämö sanoo.

Vantaan Sanomat kysyi muiden puolueiden valtuustoryhmien puheenjohtajien kantoja pormestarimalliin. Kannattaisiko siihen siirtymistä nyt puntaroida?

Kokoomuksen Sakari Rokkanen sanoo, että ”nyt on oikea aika saada Vantaalle paras mahdollinen uusi kaupunginjohtaja – ei pohtia pormestarimallia”.

–  Asiaa ehtii pohtia myöhemmin. Edes teoriassa muutoksia on mahdoton tehdä ennen vuoden 2029 kuntavaaleja, hän arvioi.

Rokkanen pitää pormestarimallin hyvänä puolena sitä, että se voisi antaa poliittiselle päätöksenteolle selkeät kasvot, mutta kääntöpuolikin on.

– Riskinä voi olla politiikan liika henkilöityminen ja roolien hämärtyminen.

Myös SDP:n Minna Räsänen sanoo, että ”pormestarimallin käyttöönotto tällä aikaikkunalla on epärealistinen”.

On kuultu näkemystä siitä, että nelivuotinen pormestarimalli peilaisi paremmin vaalitulosta.

Niilo Kärki (ps.)

– Jos mallin käyttöönottoon päädyttäisiin, se vaatisi perusteelliset selvitykset, jotka vievät aikaa.

Räsänen katsoo, että pormestarimalli voisi onnistuessaan tehdä poliittisten puolueiden arvoerot helpommin tunnistettavaksi. Hänkin kuitenkin huomauttaa, että mallin heikkous voi olla politiikan voimakas henkilöityminen.

Perussuomalaisten Niilo Kärki sanoo, että ryhmä on valmis perehtymään siihen, miten pormestarimalli on toiminut isoissa kaupungeissa, mutta ”nyt mennään tällä kaupunginjohtajamallilla”.

– Toistaiseksi meillä ei ole asiaan jyrkkää kantaa. On kuitenkin kuultu näkemystä siitä, että nelivuotinen pormestarimalli peilaisi paremmin vaalitulosta. Kaupunginjohtajahan voi olla pitemmän aikaa tehtävässään, vaikka vaalitulokset muuttuvat.

Kärki arvioi, että loogisesti ajatellen uusi pormestarimalli voitaisiin ottaa käyttöön aikaisintaan kuntavaalien 2025 jälkeen.

– Puolueiden menestyksen mukaan jaetaan jakkaroita.

Vasemmistoliiton Antero Eerolan mielestä pormestariasiaan voidaan palata kuntavaalien jälkeen.

– Korostan, ettemme ole Vasemmistoliitossa vielä käsitelleet asiaa.

Hänestä Helsinki on ”varoittava esimerkki” pormestarimallista.

– Ehkä voitaisiin pestata Jan Vapaavuori ja Anni Sinnemäki konsulteiksi kertomaan, miten sopuisasti kaikki on sujunut. Siellähän pormestarit olivat jatkuvasti ilmiriidoissa, Eerola toteaa.

– Vantaalla on toistaiseksi ollut kohtuullisen hyvä onni saada hyviä kaupunginjohtajia. Uskon, että näin on jatkossakin.

Eerola sanoo, että on vaikea nähdä, mitä ongelmia pormestarimallilla voisi ratkaista.

– Onko Vantaalla jokin asia, joka on jäänyt ratkaisematta siksi, että meillä ei ole pormestaria ja joukkoa apulaispormestareita? hän kysyy.

RKP:n Stefan Åstrand sanoo, että ryhmä on avoin kaikille malleille.

– Tärkeää tässä on se, että mallien eroja sekä hyviä ja huonoja puolia arvioidaan perusteellisesti ennen päätöksiä mallin muuttamisesta.

Ongelmallista demokratian kannalta on, jos kaupunginjohtajalla on jokin puoluekirja kuten Vantaalla on perinteisesti ollut.

Eve Rämö (vihr.)

Åstrandin mielestä kaupunginjohtajamallin etuna on se, että paikka on kaikkien haettavissa ja lähtökohtaisesti siihen valitaan osaava ammattijohtaja.

Pormestarimallin heikkoutena Östrand pitää sitä, että tehtävään valittavan osaamista ei voi välttämättä tietää, koska hänet valitaan isompien puolueiden parhaiten vaaleissa menestyneistä.

– Mallin hyötynä voisi olla, että pormestari valitaan määräajaksi.

Kristillisten Tiina Tuomelan mielestä pormestarimallissa olisi se hyöty, että välitön poliittinen vastuu päätöksistä olisi ehkä selkeämpi ja oletettavasti linjaukset valtuuston kanssa olisivat yhtenäisiä.

Haittana taas Tuomela näkee sen, että pormestarimallissa kaikki pätkittyy vaalikausien mukaan.

– Täten merkittävää pitkän linjan kehitystyötä saattaa jäädä tekemättä. Lisäksi kuntavaalit muuttuvat helposti pormestarivaaleiksi. Tämä ei ole pienten puolueiden kannalta demokraattista.

Liike nytin Niina Nummela sanoo, että puolue ei tue uudistusta.

– En näe hirveästi mitään hyötyä pormestarimallissa.

– En näe mitään syytä, miksi poliitikko olisi pätevämpi henkilö johtamaan kaupunkia kuin ammattilainen, jolla on pitkä kokemus vastaavanlaisista tehtävistä ja joka käy läpi usean haastattelukierroksen, psykologiset testit ja on valtuuston valitsema.

Keskustan Pirjo Luokkala ei halua lausua lainkaan mielipidettä asiaan.

– Keskusta ei kommentoi.

Valta kuuluu kansalle -puolueen Milad Dehghan sanoo kannattavansa vihreiden ehdotusta.

– Euroopan neuvosto on suositellut EU:n jäsenmaille kunnanjohtoon pormestarimallia, jossa pormestari olisi valittava demokraattisesti suoralla kansanvaalilla. Hyötynä pormestarimallissa on demokratian parempi toteutuminen. Haittaa ei ole, Dehghan summaa.