Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vantaalaisten kuntapoliitikkojen rikossyytteet – Tapani Mäkinen kommentoi omia ratkaisujaan

Kokoomuspoliitikko muistaa hetken, jolloin hän sai kuulla, että hänestä on tehty poliisille tutkintapyyntö.

Vantaalaista kuntapoliitikko Tuukka Saimenia (ps.) syytetään työturvallisuusrikoksesta ja työsyrjinnästä. Asian pääkäsittelyn ajankohta Helsingin käräjäoikeudessa ei ole vielä tiedossa.

Vantaan kuntapoliitikkojen saamia rikossyytteitä on aiemminkin käsitelty käräjillä.

Kokoomuksen kaupunginvaltuutettua ja entistä kaupunginhallituksen puheenjohtajaa Tapani Mäkistä vastaan nostettiin vuonna 2019 syytteet lahjuksen ottamisesta ja törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä. Mäkinen toi asiansa julkisuuteen jo esitutkintavaiheessa.

– Koin että jos kerran poliisin tutkintakynnys on ylittynyt, moraalinen velvollisuuteni on tuoda asia julkisuuteen. Toimin äänestäjieni luottamuksen varassa, Mäkinen sanoo.

Mäkinen korostaa, että hän halusi tuoda asian julkisuuteen, vaikka olisi ollut mahdollista, ettei epäily olisi koskaan edennyt syyttäjäkäsittelyyn.

– Kerroin asiasta sosiaalisessa mediassa heti saatuani tietää, että minusta on tehty tutkintapyyntö.

Facebook-postauksessaan Mäkinen kertoi myös pidättäytyvänsä kaikkien luottamustehtäviensä hoitamisesta, kunnes asia on käsitelty loppuun.

– Pidättäydyin luottamustehtävieni hoidosta, vaikka minun ei olisi lain mukaan tarvinnut niin tehdä. Tutkinta kohdistui toimintaani luottamushenkilönä, Mäkinen huomauttaa.

Mäkinen todettiin syyttömäksi käräjäoikeudessa tammikuussa 2021.

Lue myös: Käräjäoikeus hylkäsi Tapani Mäkisen lahjussyytteet – Syyttäjä tyytymätön

Ministeri Häkkäsen avustaja Tapani Mäkinen luopuu rikosilmoituksen vuoksi työstään – "Olen surullinen, mutta syytön"