Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Taksiyhtiö muutti kuljettajien pukeutumisohjeita – taksikuskia rangaistiin vääränvärisistä housuista

Taksi Helsinki kielsi ”perinteisen taksinkuljettajan asun”. Timo Virtanen käyttää sinisiä housuja jatkossakin.

Miten taksikuskin tulee pukeutua? Tätä kysymystä on pohdittu muun muassa Taksi Helsingissä, joka muutti kuljettajien pukeutumisohjeita vuodenvaihteessa. Esimerkiksi kauluspaidassa on sallittu enää valkoinen tai musta väri.

 – Vaaleansininen kauluspaita eli perinteinen taksinkuljettajan asun väri, ei ole enää sallittu, eikä myöskään siniset housut. Nämä liittyvät brändiuudistukseemme, sanoo Taksi Helsingin liiketoimintajohtaja Juha Sirviö.

Uudistuksen sai tuta invataksinkuljettaja Timo Virtanen, 57, joka on käyttänyt työssään tummansinisiä housuja vuosikymmenien ajan.

– Taksi Helsinki antoi minulle rangaistuksen, koska jalassani oli tummansiniset housut. Taksitarkastaja kävi suullisesti ilmoittamassa asiasta minulle viime tiistaina Myllypuron Shellin parkkipaikalla, Virtanen sanoo.

Virtanen epäilee, että Taksi Helsingissä on nähty hänestä haastattelu, joka julkaistiin Vantaan Sanomien sisarlehdessä Helsingin Uutisissa helmikuussa. Tummansiniset housut näkyivät valokuvassa.

Kuljettaja sanoo, että rikkeen vuoksi häneltä poistettiin ”laatuattribuutti”.

– Eli en saa ajella enää Taksi Helsingin keskuksen kautta tulevia kyytejä. Jatkan tilausajoja edelleen tummansinisissä housuissa, Virtanen sanoo.

Virtasen mielestä hänen työolosuhteitaan ei ole huomioitu uusissa ohjeissa.

– Invataksinkuljettajan työ on enemmän fyysistä kuin pelkästään autonpenkillä istuen rattia käännellen. Olivat keliolosuhteet huonot tai hyvät niin invataksinkuljettajan on sopimuksen mukaisesti saatettava vanhukset kotiovelle tai osastoille saakka. Eli housujen pitää olla vettä, räntää ja lumituiskua hylkivät ja lämpimät talven pakkasten pyryissä.

Taksi Helsingin Juha Sirviö ottaa yksittäiseen tapaukseen kantaa vain lyhyesti.

– Kävin taksitarkastajan kanssa prosessin läpi ja siinä on toimittu ohjeiden mukaisesti. Laatuattribuutin poisto vaikuttaa siihen, että tietyt kyytitarjoukset jäävät välittämättä.

Myös Lähitaksi vaatii kuljettajilta mustia housuja. Ohjeiden rikkominen voi johtaa tilauksien rajoittamiseen.

–  Yleensä ensimmäisellä kerralla huomautetaan ja ohjeistetaan korjaamaan tilanne mahdollisimman nopeasti. Räikeissä tapauksissa määrätään heti vaihtamaan vaatetus ohjeistuksen mukaiseksi, sanoo Lähitaksin laadunvalvonnan päällikkö Ville Tuovinen.

Laadunvalvonta voi puuttua kuskin toimintaan muistakin syistä.

– Jos auto on likainen sisältä, niin imuroinnin jälkeen laatuattribuutin saa takaisin vaikka tunnin sisään kun tarkastaja on todennut tilanteen, Sirviö kommentoi.

Myös kuljettajien kalustolle on tarkat vaatimukset.

– Kun autoilija liittyy Taksi Helsingin tilausvälitysjärjestelmään, hän sitoutuu hankkimaan joko valkoisen tai mustan taksin.