Maailmalla heitä on yli sadalla lentoasemalla, mutta Suomessa on vasta yksi lentoasemapappi. Hän on teologian maisteri ja työnohjaaja Hanna Similä, 42, Vantaan seurakunnista. Similä aloitti Suomen ensimmäisenä lentoasemapappina Helsinki-Vantaalla maanantaina. Papista on tehty yhteistyösopimus lentoasemayhtiö Finavian kanssa.
Lentoasemapappi palvelee niin matkustajia kuin lentokentän työntekijöitä vakaumuksesta riippumatta. Ihan tavallisten kohtaamisten lisäksi pappi voi tarvittaessa osallistua poikkeustilanteisiin muiden kriisityöntekijöiden kanssa.
– Olen täällä pääasiassa ruuhka-aikoina, Similä sanoo.
Similä kertoo olevansa osa kansainvälistä verkostoa, jossa on mukana myös muiden kuin luterilaisen uskon edustajia.
– Oman katsomuksen mukainen keskusteluapu pyritään löytämään kotimaisesta monikatsomuksellisesta verkostostamme, joka on tämän työn taustatukena.
– Toiminnassani kunnioitan aina jokaisen omaa vakaumusta, hän jatkaa.
Similä sanoo, että häntä voi lentoasemalla vetää hihasta tai hänelle voi soittaa. Lentoasemapapin saattaa löytää myös non-Schengen-alueen hiljaisesta huoneesta, joka otettiin käyttöön tammikuussa. Siellä voi levähtää, rauhoittua, meditoida ja rukoilla.
Hiljainen huone on syntynyt Finavian ja Vantaan seurakuntien yhteistyöstä.