Vetokannaksen pysäköintipaikalla voi pitää autoaan 12 tuntia kerrallaan.
Myyrmäkeläinen Marika Toivonen käy Vetokannaksella uimassa, ja jonkin aikaa sitten hän huomasi rannan parkkipaikalla pysäköitynä toistakymmentä Teslaa. Vastapäätä uimarantaa sijaitsee Teslan myymälä ja huolto.
Toivonen kertoo ihmetelleensä muiden ulkoilijoiden kanssa, miksi automyymälän tai sen henkilökunnan autoja seisoo uimarannan parkkipaikalla. Ja pysäköivätkö ne siellä kesälläkin, jolloin parkkipaikat ovat varsinkin lämpiminä päivinä kiven alla.
– Tämä on ollut talven puheenaihe, Toivonen kertoo.
Hän ennakoi, että kesällä uimarannalle ei mahdu, jos siellä pysäköivät myös autokaupan autot. Rannan edessä on yhteensä 56 parkkipaikkaa.
Vetokannaksen parkkipaikalla voi pysäköidä 12 tuntia. Toivosen mielestä uimareille ja ulkoilijoille riittäisi talvella parin tunnin pysäköinti ja kesällä neljä tuntia. Pysäköintiaikaa rajoittamalla ”asiattomat” pysyisivät sieltä poissa.
Vantaan kalastuksenvalvoja Markku Tiusanen, joka on myös rannan uimavalvojien esimies kertoo, että Teslan pysäköintitilan lisätarpeesta alettiin keskustella yhtiön kanssa viime syksynä. Silloin asian ratkaiseminen jäi kuitenkin yhtiön puolelta vielä vahvistamatta.
– Tarjosimme heille vuokralle kauempana olevaa hiekkakenttää.
Vantaanlaaksontietä noin 200 metriä pohjoisemmaksi sijaitsee kaupungin omistama hiekkakenttä, johon mahtuu 90 autoa. Kesällä sitä hyödyntävät uimarannan kävijät ruuhka-aikoina.

Talviaikana pysäköintipaikoista ei uimarannalla ole Tiusasen mukaan pulaa. Ellei sitten tule paljon lunta ja sitä jouduta auraamaan parkkiruutuihin pysäköintitilan toiselle puolelle.
– Tänä talvena molemmat puolet on saatu pidettyä auki.
Vantaanlaaksolainen Esko Isolehtokin vahvistaa, että talvella pysäköintipaikan saamisessa ei ole ongelmia. Isolehto käy talvisin uimassa kolme kertaa viikossa.
– En usko, että kukaan joutuu kääntymään pois parkkipaikalta.
Mutta kesällä on toisin. Isolehto on huomannut rannan ruuhkat.
– Mutta minä en käy täällä kesällä, hän naurahtaa.

Myös kaivokselalainen Timo Hakkarainen sanoo, että kesällä Vetokannaksella on täyttä, mutta talvella parkkipaikan saa aina.
Tiusanen sanoo, että ilmassa on ollut ajatusta rannan pysäköintiajan lyhentämisestäkin, mutta siitä ei ole tehty päätöstä.
– 12 tuntia on turhan pitkä aika.
Tiusanen huomauttaa, että juuri pitkän pysäköintiajan vuoksi Teslat kuin muutkaan pitkään pysäköivät eivät tee mitään luvatonta parkkipaikalla.
Nyt Teslasta on otettu pysäköintiasiassa uudelleen yhteyttä kaupunkiin ja hiekkapintaisesta pysäköintialueesta on solmittu vuokrasopimus 30. huhtikuuta saakka. Kuukauden vuokra on 900 euroa.
– Talvella tällä pysäköintialueella ei ole mitään käyttöä, ja se on ollut suljettuna. Vuokra-ajan jälkeen pysäköintialue otetaan uimarannan ja ulkoilureittien käyttäjien käyttöön, Tiusanen kertoo.
Vantaan Sanomat ei tavoittanut Teslan edustajaa kysyäkseen, miksi yhtiö tarvitsee lisää parkkitilaa. Kaupunki ei puolestaan voi kertoa yhtiön asioista.
Lue vielä: Kuusijärven pysäköintiaika lyhenee puoleen – Syynä parkkipaikkojen määrän väheneminen
Vantaalaismies hermostui Kuusijärven "parkkimiinoista" – Näin vastaa kaupunki